Elinympäristölautakunta, kokous 10.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Vahingonkorvausvaatimus, sovintoesitys

HMKDno-2022-71

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Luoma, yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.luoma@hameenkyro.fi

Kuvaus

Kuntalainen on hakenut 26.1.2022 päivätyllä vahingonkorvausvaatimuksella kunnalta vahingonkorvausta kiinteistönsä alakerran kostumisen johdosta.
Hakijan mielestä kunta on vahinkoon korvausvelvollinen, koska se ei ole syventänyt kaivamalla kadun varressa olevaa avo-​ojaa, minkä ajoittaisen tulvimisen hakija katsoo olevan syynä kiinteistönsä vesivahinkoon.
Avo-​ojaa taas ei ole voinut tarpeeksi syventää ja perata, koska siihen on asennettu 5-​6 vuotta sitten Elenian maakaapeleita. Hakijan mielestä kunnan olisi pitänyt saada Elenia poistamaan kaapelit ojasta ojan kaivuun tieltä.

Vahingonkorvausvaatimukseen on liitetty mukaan 25.10.2021 päivätty tarkastusraportti. Tarkastusraportin mukaan kosteusongelman on mahdollisesti aiheuttanut maastossa liikkuva hulevesi.
Raportissa suositellaan tehtäväksi talon ulkopuolisen salaojituksen ja perustusten vedeneristyksien tarkastuksia, jotta saataisiin parempi selvyys kiinteistön rakenteiden ja salaojien toimivuudesta.

Yhdyskuntatekniikan päällikkö on 17.02.2022 päivätyllä viranhaltijapäätöksellä todennut, että kiinteistön vahinko ei ole johtunut kunnan toiminnan seurauksena, eikä kunta näinollen ole korvausvelvollinen.

Korvausvaatimuksen hakija on toimittanut elinympäristölautakunnalle osoitetun oikaisuvaatimuksen viranhaltijapäätöksestä, missä uudistetaan alkuperäinen rahallinen korvausvaatimus 4837,00 euroa. Lisäksi vaaditaan vesihuoltoa korvaamaan huleveden viemäröinnin keskeytys ja että oja kunnostetaan sovittuna aikana. Hakija on lisäksi toimittanut 28.3.2022 täydennystä oikaisuvaatimukseen, sekä siihen liittyvää kuva ja video materiaalia. Täydennyksessä vaaditaan, että kunta hoitaa kiinteistön sokkelia aukaisun, koska se ei muuten ala kuivumaan.

Ensisijainen vastuu kiinteistön hulevesien hallinnasta on maankäyttö- ja rakennuslain 103 e §:n mukaan kiinteistön omistajalla tai haltijalla.
Kiinteistön pihalla olevat kaivot, putket, tonttijohdot, painanteet, ojat ja muut huleveden johtamiseen ja käsittelyyn käytettävät rakenteet ovat kiinteistön vastuulla.

Kiinteistön pohjalaatan kostuminen voi johtua monista eri seikoista, kuten esimerkiksi pohjavedenpinnan noususta, veden kapillaarisesta noususta tai etteivät maassa liikkuvat vedet pääse virtaamaan pois perustuksista.
Maassa liikkuvat vedet eivät ole hulevesiä, ellei hulevesiä ole tarkoituksellisesti imeytetty maaperään. Kunnalla ei ole alueella tarkoituksellista maahan imeyttämistä, eli esim. imeytyskenttää tai -kaivoa. Vettä imeytyy maaperään luontaisesti kaikilla vettä läpäisevillä pinnoilla sateen tai sulamisen johdosta ja se voi liikkua maassa hyvinkin pitkiä matkoja. Tienvarren ojalla on häviävän pieni vaikutus maassa liikuvan veden kokonaismäärään.

Toimitetuissa vaatimuksissa, raporteissa ja muissa selvityksissä ei ole osoitettu selkeää syy-yhteyttä tienvarren ojan ja kostuneen pohjalaatan välillä. Tarkastusraportissa todetaankin, että ongelman syyn selvittäminen ja tilanteen korjaaminen edellyyttää jatkotutkimuksia kiinteistön omien salaojien ja vedeneristyksen toimivuuden suhteen. Tiedossa ei myöskään ole, onko alueella tapahtunut pohjaveden pinnan nousua sen normaalitasosta tai minkä kuntoinen kiinteistön kapillaarikatko on.

Huleveden viemäröintiin sovelletaan vain niitä vesihuoltolain pykäliä, joissa mainitaan soveltamisalana huleveden viemäröinti. Huleveden viemäröinnillä tarkoitetaan huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista vesihuoltolaitoksen hulevesiviemärissä (VHL 3 §).

Hakijan kiinteistö ei ole liittynyt hulevesiverkostoon eli kiinteistö ei ole tehnyt liittymissopimusta. Mikäli hakija haluaisi johtaa kiinteistönsä perustusten kuivatusvedet tienvarren ojaan, niin se edellyttäisi hakijalta niiden pumppausta, koska korkeuseroa ojan ja perustusten välillä on noin kolme metriä.
Hakija myös haluaa, että kunta syventää tienvarren ojaa, mutta ojan syventämisellä ei saada monta metriä alempana olevia perustuksia ja pohjalaattaa kuivumaan tai vettä johdettua niistä pois. 

Kunnan hulevesimaksua peritään kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen kuuluvilta kiinteistöiltä, jotka määritellään hulevesimaksun taksan hyväksymisen yhteydessä. Kunnan hulevesimaksun periminen ja huleveden johtamisvelvollisuus kunnan hulevesijärjestelmään ovat siten erillisiä asioita.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Elinympäristölautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen ja täydennyksen vaatimukset.
Täydennyksenä esitettyyn teknisen lautakunnan päätökseen vuodelta 1988 pyydetään lisätietoja ja siitä tehdään päätös myöhemmin.
Aiemmin sovittua tienvarren ojan muotoilua tehdään sovitusti. 
 

Päätös

Keskustelun kuluessa esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen:
Elinympäristölautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen ja täydennyksen vaatimukset.

Lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Valmistelija

Jari Luoma, yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.luoma@hameenkyro.fi

Kuvaus

Käräjäoikeus kehottaa Hämeenkyrön kuntaa vastaamaan kirjallisesti 1.11.2023 päivätyssä haastehakemuksesta ilmenevään kanteeseen.

Vastaus on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan 21 päivän kuluessa pyynnön tiedoksiannosta.

Hämeenkyrön kunta on pyytänyt asiassa määräajan 27.11.2023 pidentämistä 15.12.2023 asti ja saanut määräajan pidennyksen.

Pirkanmaan käräjäoikeudelle toimitetussa haastehakemuksessa vaaditaan Hämeenkyrön kuntaa maksamaan vahingonkorvausta ja korvaamaan
oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja. Vaatimuksia perustellaan Hämeenkyrön kunnan tahallisilla tai huolimattomilla toimilla hulevesien hallinnassa.

Vastaus kanteeseen toimitetaan kokoukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Elinympäristölautakunta päättää, että Hämeenkyrön kunnan vastaus kanteeseen on liitteen mukainen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jari Luoma, yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.luoma@hameenkyro.fi

Kuvaus

Elinympäristölautakunnassa 05.04.2022 § 31 käsitelty vahingonkorvausvaatimus on edennyt Pirkanmaan kärjäoikeuteen niin, että asian pääkäsittely on 22.01.2025 -23.01.2025.

Käräjätuomari on pyytänyt, että osapuolet harkitsevat edelleen sovintoratkaisun mahdollisuutta asian ratkaisemiseksi käräjäoikeuden päätöksen sijaan.

Kantajat ovat ilmoittaneet Hämeenkyrön kunnalle olevansa yhä halukkaita pyrkimään sovinnolliseen ratkaisuun, jonka edellytyksenä on rahallinen korvaus. 

  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Elinympäristölautakunta päättää, että rahallisen korvauksen maksamiselle ei ole olemassa perusteita.
Sovinnollinen ratkaisu ei voi sisältää kunnan maksamaa rahallista korvausta. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Pirkanmaan kärjäoikeus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)