Kunnanvaltuusto, kokous 19.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Valtuustoaloite 6/2023; yhdistysten tukeminen

HMKDno-2023-309

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Kallio, hyvinvointikoordinaattori, tuomo.kallio@hameenkyro.fi

Kuvaus

Valtuuston kokouksessa 12.6.2023 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

"Sivistyslautakunnan talousarviossa on varattu kohdeavustuksille vuosittain määräraha. Useat yhdistykset ovat taloudellisesti vaikeassa asemassa ja se on suuri este tehokkaalle toiminnalle. Tämä siksi, että kunta ei osoita edullisia toimitiloja yhdistysten tarpeisiin.

Hyvinvoinnin vuosiraportissa mainittiin, että HYTE-kertoimen perusteella Hämeenkyrön kunta sai 19,3 euroa asukasta kohti valtionosuutta vuonna 2022.

Esitämme,että vuoden 2024 talousarvioon varataan sivistyslautakunnan jaettavaksi HYTE-kertoimen kautta tullutta rahaa 1 euro kutakin Hämeenkyrön kunnan asukasta kohden. Tästä määrärahasta tehdään vuosittain jaettava toiminta-avustus. Asukasluku määritellään marraskuun 1. päivän tilanteesta.

Näin varattu summa jaetaan yleisenä toiminta-avustuksena Hämeenkyrössä kotipaikkaansa pitäville yhdistyksille ja seuroille.

Vapaa-aikapalvelujen päällikkö yhdessä hyvinvointikoordinaattorin kanssa laativat ohjeistuksen avustusten jakoperusteista.

Tällä tavalla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa kunnan hyvinvointitehtävän toteuttamisessa."

 

Aloite on osoitettu sivistyslautakunnalle, joka vastaa sekä hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen koordinaatiosta (hallintosääntö 104§) että vapaa-aikapalveluiden avustuksista (hallintosääntö 91§).

Hämeenkyrö vapaa-aikapalvelut jakaa yhdistyksille vuosittain avustuksia kohde- ja toiminta-avustuksina. Toiminta-avustuksia on myönnetty ainoastaan liikunta ja nuorisojärjestöille. Kohde-avustuksia myönnetään kulttuuri-, liikunta- ja nuorisojärjestöille. Avustukset jaetaan sivistyslautakunnan (Sivistyslautakunta 9.3.2022 § 25) päättämien ehtojen mukaisesti. Vuodesta 2024 alkaen vastuu avustuksista on hyvinvointijaostolla.

Aloitteessa ehdotetaan avustuksen määräksi 1€ per asukas joka vahvistettaisiin vuosittain. Näin kerääntyvä summa jaettaisiin vapaa-aikapäällikön ja hyvinvointikoordinaattorin laatimien jakoperusteiden mukaan.

Sivistyspalvelut on esittänyt vuoden 2024 talousarvioon 10 000 € määrärahalisäystä yhdistysavustuksiin. Määrärahalisäys varataan Hyte, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kustannuspaikalle. Määrärahalisäys mahdollistaa yhdistysten ja seurojen avustusten yhdenvertaistamisen siten että kaikilla yhdistyksillä ja seuroilla on mahdollisuus hakea avustuksia kunnalta. Avustusten hakemisen ohjeet sekä myöntämisen ehdot määritellään hyvinvointijaostossa alkuvuonna 2024. Kunnan yhteistyötä yhdistysten kanssa tarkennetaan ja yhtenäistetään myös vuoden 2024 aikana valmistettavalla yhdistysyhteistyön ohjeella.

Lausuntoasian ratkaisemiseksi, hyvinvointikoordinaattori Tuomo Kallio:

Sivistyslautakunta esittää hallitukselle ja edelleen valtuustolle vastaukseksi valtuustoaloitteeseen

1.     Talousarvioon on esitetty aloitteen mukaisia uudistuksia yhdistysten avustuksiin

2.     Aloite todetaan loppuun käsitellyksi

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Lautakunta päättää hyvinvointikoordinaattorin lausunnon mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Sivistyslautakunta 22.11.2023, 134 §.

Sivistyslautakunnan vuoden 2024 talousarvioon sisältyy aloitteessa mainittu 10 000 euron määrärahan lisäys yhdistysavustuksiin.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että

  1. se hyväksyy sivistyslautakunnan vastauksen selostukseksi valtuustoaloitteeseen
  2. toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyttiin. 

Kuvaus

Hallitus 5.2.2024, 35 §.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle,​ että

  1. se hyväksyy sivistyslautakunnan vastauksen selostukseksi valtuustoaloitteeseen
  2. toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä; aloitteen 1. allekirjoittaja valtuutettu Löf, sivistyslautakunta, hallintopalvelusihteeri Myllymäki

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)