Sivistyslautakunta, kokous 20.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 109 Perhekeskuksen ohjausryhmän nimeäminen

HMKDno-2023-395

Valmistelija

  • Tuomo Kallio, hyvinvointikoordinaattori, tuomo.kallio@hameenkyro.fi

Kuvaus

Perhekeskus on palveluverkosto, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja terveyttä sekä tarjoaa varhaista tukea, hoitoa ja kuntoutusta. Perhekeskus yhteensovittaa hyvinvointialueen, kuntien sekä kolmannen sektorin toimintaa. Perhekeskuksia kehitetään valtakunnallisesti osana Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelmaa.  Perhekeskukset toteuttavat paikallisesti lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 10 § mukaista palveluiden yhteensovittamista. Perhekeskuksen ohjausryhmä koordinoi perhekeskuksen tehtäviä ja palveluiden yhteensovittamista.

Nuorisolain 9 § mukaan kunnassa on oltava ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret. Verkoston tulee toimia vuorovaikutuksessa nuorisoalan järjestöjen, seurakuntien ja muiden nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa. Verkoston tehtävänä on koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi; edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta; sekä edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi.

Hämeenkyrön perhekeskuksen ohjausryhmä keskittyy lasten, nuorten ja perheiden elämään vaikuttavien tietojen kokoamiseen ja arviointiin, elinolojen edistämiseen, palveluiden yhteensovittamiseen ja paikallisten palvelupolkujen luomiseen. Perhekeskuksen ohjausryhmä toimii myös nuorisolain 9 § mukaisena nuorten- ohjaus ja palveluverkostona.

 

Lausunto asian ratkaisemiseksi, hyvinvointikoordinaattori Tuomo Kallio:

Sivistyslautakunta nimeää perhekeskukseen kunnan edustajina asemaperusteisesti seuraavat henkilöt:

Sivistysjohtaja, Kimmo Levänen

Hyvinvointikoordinaattori, Tuomo Kallio

Johtava rehtori, Timo Mäkelä

Varhaiskasvatuksen johtaja, Kaisa Ojanen

Vapaa-aikapäällikkö, Mika Koskela

Työllisyyspalveluiden päällikkö, Hanna Rajakoski

Nuorisokoordinaattori, Kaisa Honkala

Rehtori, Merja Heinäaho

Hyvinvointijaostosta kutsutaan edustaja 1.1.2024 alkaen. Lisäksi ryhmään kutsutaan edustaja poliisista, Sastamalan koulutuskuntayhtymä Saskysta, Hämeenkyrön seuraparlamentista, Hämeenkyrön evankelisluterilaisesta seurakunnasta, nuorisovaltuustosta sekä riittävä edustus Pirkanmaan hyvinvointialueen eri palvelulinjoilta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Sivistyslautakunta päättää hyvinvointikoordinaattorin lausunnon mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

hyvinvointikoordinaattori, ryhmään valitut kunnan työntekijät, muut valitut hyvinvointikoordinaattorin kautta