Kunnanhallitus, kokous 29.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 131 Sivistyslautakunnan 26.4.2023 § 44 käsittelemä Aluehallintoviraston selvityspyyntö sekä sen yhteydessä annettu ohjeistus

HMKDno-2023-156

Valmistelija

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Kuvaus

Sivistyslautakunta on käsitellyt 26.4.2023 Aluehallintoviraston selvityspyynnön LSSAVI 3010 2023. Pykälä on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 25 ja 30 kohdan mukaisesti. Ote päätöksestä on lähetetty kunnanjohtajalle toimenpideharkintaa varten.

Sivistyslautakunnan käsittelystä: 

Esittelijänä toimi talous- ja hallintopäällikkö Liisa Neronen, mutta päätös tehtiin kuitenkin lautakunnan puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Sivistyslautakunta lausui käsityksenään menettelyn laillisuudesta seuraavaa: (Tässä vain julkiseksi katsottavat osat päätöksestä)

Erityisen tuen päätöstä ei ole tehty perusopetuslain 17 § edellyttämässä sisällöllisessä laajuudessa muun muassa avustajapalvelujen osalta. Päätöksen valituskelpoisuus ei ole toteutunut päätöksestä puuttuvilta osin.

Hallintolain 45 § edellyttämä ja asian luonteesta johtuva korostunut perusteluvelvollisuus ei siten ole myöskään toteutunut. Asian käsittelyssä on poikettu hyvän hallintotavan keskeisistä periaatteista ja Hämeenkyrön kuntastrategian periaatteellisista linjauksista. Hallintolain osalta,​ erityisesti palveluperiaatteen ja palvelun asianmukaisuuden osalta (7 §) ja neuvontavelvollisuuden osalta (8 §) hakijan kokema kohtelu ei ole ollut sivistyslautakuntaa tyydyttävällä tasolla.

Lautakunta edellyttää vastuualueellaan lain,​ hyvän hallintotavan ja kuntastrategian linjausten noudattamista. Todetut puutteet ja virheelliset menettelytavat on korjattava viipymättä.

Päätös toimitetaan tiedoksi kunnan hallintosäännön 74 § mukaisesta menettelystä vastaaville valituksen kohteena olevien virkamiesten esihenkilöiden esihenkilöille toimenpideharkintaa varten.

Käsittely kunnanhallituksessa:

Oheismateriaalina on kuntaliiton lakimiehen Minna Antilan lausunto.

Sivistyslautakunnan päätökseen sisältyy siihen liitetyt asiakirjat huomioon ottaen:

  • vastaus selvityspyynnön kohteena olevaan yksilöasiaan
  • vastaus menettelyn laillisuuteen
  • toimintaohjeet vastuualueelle
  • toimenpideharkinta hallintosäännön 74 § mukaiseen menettelyyn.


Hallintosäännön 74 § käsittelee Viran tai työsuhteen velvollisuuden laiminlyöntiä.

Esihenkilö voi antaa alaiselleen viranhaltijalle tai työntekijälle huomautuksen, jos viranhaltija/työntekijä on toiminut vastoin velvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä. Kirjallisen varoituksen antaa esihenkilön esihenkilö. Huomautuksen tai varoituksen antamiseen on aina liityttävä viranhaltijan/työntekijän kuuleminen.

Asian käsittelyssä on seuraavia menettelyvirheitä:

  • viranhaltijaesittely ei sisällä varsinaista päätösehdotusta​​​​
  • puheenjohtajan selostuksen perusteella asia käsitellään silloin, jos viranhaltijan esittelyä ei esteellisyyden vuoksi ole käytettävissä
  • koska asia on katsottu salaiseksi, annettu ohjeistus ei tule riittävästi esiin. Silloin kun kunnan viranhaltijoiden päätöksentekomenettelyssä havaitaan virheellisen menettelyn vuoksi korjattavaa, sen salaiselle käsittelylle ei ole julkisuuslaista johtuvaa perustetta. Menettelyn korjaaminen pitää käsitellä yksilöasiasta erillisenä julkisena asiana, jotta menettely tulee korjattua eikä se enää toistu ja luottamus toimintaa kohtaan palautuu. Vaikka asia sisältäisi joltain osin ei-julkista yksilönsuojaan kuuluvaa tietoa, se ei ole koko asian salaisen käsittelyn peruste.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus tuo esiin päätökseen liittyvän lautakunnan antaman ohjeistuksen ja päättää, että

  • hallitus ei puutu sivistyslautakunnan Aluehallintoviraston selvityspyyntöön antaman lausunnon sisältöön
  • hallitus edellyttää, että sivistyslautakunnan antama ohjeistus otetaan huomioon sivistyspalvelualueen kaikessa toiminnassa ja yksilöpäätösten tekemisestä annetaan tarkempi kirjallinen toimintaohje
  • hallitus toteaa lautakunnan esittämän toimenpideharkinnan osalta, että kantelun vireilläolon aikana ei toimenpiteisiin ryhdytä ja ratkaisun saamisen jälkeen se ei ole enää esitetyillä perusteilla ajankohtaista ellei virheellinen menettely toistu.


Lisäksi hallitus antaa kaikille palvelualueille esittelystä ja valmistelusta seuraavat ohjeet:

  • esittelijän esittelyvelvollisuuteen kuuluu aina päätösehdotuksen muodostaminen
  • jos kantelun johdosta pyydetty selvityspyyntö kohdistuu palvelujohtajana toimivan esittelijän toimintaan niin, että hän on esteellinen, selvityspyyntö osoitetaan kunnanhallituksen vastattavaksi
  • kanteluiden ja vastaavien asioiden selvityspyynnöt/lausuntopyynnöt on toimitettava kirjaamoon myös silloin, kun ne on lähetetty viranhaltijan sähköpostiosoitteeseen. Virkatehtäviin liittyvät sähköpostit ovat viranomaisen asiakirjoja, silloin kun ne ovat saapuneet sen palveluksessa olevalle virkamiehelle (Olli Mäenpää Julkisuusperiaate s. 75).

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistyslautakunta ja lisäksi yleisohje lautakunnille ohje esittelystä ja valmistelusta (talous- ja hallintojohtaja Paloranta, toimeenpanovastuu)