Kunnanhallitus, kokous 13.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Valtionosuuden tarkistuspäätös 2022

HMKDno-2022-26

Valmistelija

  • Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Sivistystoimen valtionosuus maksetaan vuoden aikana ennakkotietojen mukaisesti.   

Vuoden alussa saadaan tarkistuspäätös, jolla valtionosuusrahoitus korjataan oikeiden oppilasmäärien mukaiseksi. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt tarkistuspäätökset vuodelta 2022  30.12.2022.

Tarkistuspäätöksellä 30.12.2022 lukion oppilasmäärä korjattiin oikeaksi ja valtionosuutta saatiin lisää 204 000 euroa.  

Sivistyspalvelut on tarkistanut laskelmat ja raportti tarkastuksesta on oheismateriaalina. Valtionosuustiedot ovat oikein. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus 

  1. merkitsee päätökset tiedokseen
  2. toteaa, että päätöksen perusteena olevat tiedot ovat oikein
  3. toteaa, että ei ole tarvetta hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

talous- ja hallintojohtaja Paloranta, sivistyslautakunta