Kunnanhallitus, kokous 3.11.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 211 Yhteistoimintamenettelyn ja - neuvottelujen päättyminen

HMKDno-2025-371

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyri Lammela, henkilöstöpäällikkö, jyri.lammela@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hämeenkyrön kunnan talouden tasapainottaminen edellyttää toimenpiteitä, joita ilman yhteistoimintaneuvotteluja ei voida tehdä.

Taloussuunnitelma laadittiin hallituksen hyväksymän raamin mukaisesti alijäämäisenä, jonka valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2024 § 60. Kyseisen päätöksen ja vuoden 2025 tuloveroprosenttia koskevan päätöksen (11.11.2025 § 55) perusteella vuoden 2025 budjetoitu alijäämä on 3,5 miljoonaa euroa. Lisäksi taloussuunnitelman mukaan budjetoitu alijäämä on 1,7 miljoonaa euroa vuonna 2026.

Heikon taloustilanteen taustalla on seuraavat seikat:

  • Sote-kiinteistöistä saatujen asetuksen mukaisen ja kunnan kiinteistöihin kohdistuvia menoja suurempien tulojen kuluttaminen käyttötalousmenoihin
  • palkkamenojen kasvu valtakunnallisten sopimusten mukaisesti
  • yleinen kustannustason nousu
  • TE-palvelujen siirron resurssointi ja rahoitusvastuun kasvaminen työttömyysetuuksissa
  • merkittävä tulojen lasku erityisesti varhaiskasvatuksessa  
  • valtionosuuden vähentyminen.


Suunnitelmavuosina taloutta heikentävät edelleen:

  • valtakunnallisten sopimusten mukainen palkkamenojen kasvaminen
  • yleinen kustannustason nousu
  • mahdollinen valtionosuusjärjestelmän muutos
  • Sote-kiinteistöjen yhtiöittämisvelvoite
  • konserniyhtiöiden toimintaedellytysten varmistaminen.


Hämeenkyrön kunnan taseessa oli 31.12.2024 kertynyttä ylijäämää 4,2 miljoonaa euroa. Valtuuston 26.5.2025 § 30 hyväksymän muutostalousarvion mukaan vuoden 2025 tulos on 4,3 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Talouden tasapainottamisen euromäärä suunnitelmakaudella on 4 miljoonan euron vähennys. Keinoina ovat veroprosentin muutos ja toimintakatteen pienentäminen.

Kuntalain 110 § määrää tasapainotusvelvoitteen mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Taloudellisen tilanteen takia Hämeenkyrön kunta aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain mukaisesti.

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:

  1. henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;
  2. palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;
  3. henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;
  4. taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.  


Jos työnantajan harkitsema irtisanominen, lomauttaminen tai osa-aikaistaminen kohdistuu alle kymmeneen työntekijään taikka enintään 90 päivää kestävä lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty 14 päivän ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita.

Jos työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita.

Hallintosäännön 97 § mukaan hallituksen ratkaisuvaltaan kuuluu päättää koko kuntaa koskevan yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus

  1. käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) 4 §:n mukaisen yhteistoimintamenettelyn, joka koskee koko kunnan henkilöstöä talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2026, 2027 ja 2028
  2. päättää, että yhteistoimintamenettely voi johtaa organisaation ja tehtäväkuvien muutokseen, työpisteiden vaihtumiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen
  3. päättää, että mahdollisten irtisanomisten ja osa-aikaistamisten kohteena on arviolta vähintään 20 henkilötyövuotta.
  4. päättää neuvotteluista, että
  • neuvottelut käydään pääluottamusedustajien kanssa
  • työnantajan edustajina toimivat henkilöstöpäällikkö ja palvelujohtajat
  • hallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on neuvotteluissa läsnäolo- ja puheoikeus
  • tarvittaessa työryhmään kutsutaan muita viranhaltijoita tai/ja muuta henkilöstöä
  • yhteistoimintaneuvottelut kestävät vähintään 6 viikkoa.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Jyri Lammela, henkilöstöpäällikkö, jyri.lammela@hameenkyro.fi

Kuvaus

Yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen työnantajan nimeämien edustajien sekä henkilöstön edustajien kesken. 

Pykälän oheismateriaalina on allekirjoitettu yhteistoimintaneuvottelujen pöytäkirja 29.10.2025.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus hyväksyy yhteistoimintaneuvottelun tuloksen ja toteaa yhteistoimintaneuvottelut päättyneeksi.

Päätös

Hallitus hyväksyi esityksen äänestyksen jälkeen äänin 6-3. 

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa Mirka Löf teki esityksen: Poistetaan sivistyspalveluiden toimenpiteistä rivi: Nuorisopalvelujen resurssia pienennetään yhdellä (1) henkilötyövuodella kesällä 2026.

Krista Silmu kannatti esitystä.  

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että on tehty yksi pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys ja asiasta on äänestettävä. Toimielin hyväksyi puheenjohtajan esityksen äänestystavaksi. Pohjaesitys on Jaa ja Löfin esitys on Ei.   

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä ja 3 ei ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen esityksen voittaneen äänestyksen ja tulleen hallituksen päätökseksi.

Äänestystulokset

  • Kyllä 6 kpl 67%

    Rauno Mäki, Esa Järvenpää, Timo Mäkelä, Viljo Paavola, Pirjo Järvensivu, Tanja Lahti

  • Ei 3 kpl 33%

    Mirka Löf, Taina Sävilammi, Krista Silmu

Tiedoksi

Pääluottamusedustajat Anttila, Kallio, Luoma ja Rantanen.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)