Kunnanhallitus, kokous 3.11.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 208 Hämeenkyrön kunnan liittyminen ympäristönsuojelun yhteistoiminta-alueeseen, vastuukuntana Sastamalan kaupunki

HMKDno-2025-182

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hämeenkyrön kunta on tiedustellut Sastamalan kaupungilta mahdollisuutta liittyä mukaan Sastamalan kaupungin vastuukuntana tuottaman ympäristönsuojelun yhteistoiminta-alueeseen.

Kunnan lähtökohtana yhteistoiminta-alueeseen liittymiseen on ollut ympäristönsuojelun tehtävien hoitaminen osana isompaa ympäristönsuojeluyksikköä, jossa yksikön koon myötä etuina ovat mm. kollegiaalinen tuki sekä viranhaltijan sijaisjärjestelyt.

Sastamalan kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue käsittää tällä hetkellä Sastamalan kaupungin ja Punkalaitumen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät sekä Sastamalan kaupungin, Punkalaitumen kunnan, Ikaalisten kaupungin, Parkanon kaupungin ja Kihniön kunnan ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisen. Vastuukuntana palvelujen järjestämisestä vastaa Sastamalan kaupunki. Yhteistoiminta-alueen palvelujen järjestämistä varten Sastamalan kaupunginhallitus on asettanut osapuolten yhteisen ympäristöterveydenhuollon jaoston ja valinnut siihen jäsenet ja varajäsenet nykyisten sopijakuntien ehdotusten perusteella. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittu Sastamalan kaupungin edustajista.

Yhteistoiminta-alueen kunnat vastaavat vuosittaisissa palvelusopimuksissa tilaamiensa palvelujen todellisista ja läpinäkyvistä omakustannushintaisista kustannuksista.

Nykyisen yhteistoimintasopimuksen mukaan uuden osapuolen liittyessä yhteistoiminta-alueeseen sovelletaan yhteistoimintasopimuksen periaatteita ja yhteistoimintasopimusta muutetaan vastaamaan uutta tilannetta kaikkien sopijakuntien valtuustojen yhtäpitävin päätöksin.

Sastamalan kaupunki päättää 12.5.2025 kokouksessaan asiasta. Kaupunginhallituksen esityslistalla asian ratkaisuesitys on: ”Kaupunginhallitus päättää alustavasti hyväksyä Hämeenkyrön ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien siirtämisen osaksi Sastamalan kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen toimintaa ja että asian valmistelua voidaan lähteä edistämään.”

Sopimuksen suunniteltu alkamisaika on 1.1.2026. 

Kun ympäristöterveydenhuollon asiat siirtyvät Sastamalan yhteistoiminta-alueen hoidettavaksi, niin kunnassa ei tarvita enää lupajaostoa. Valtuusto hyväksyy aikanaan sopimuksen yhteistoiminta-alueeseen liittymisestä ja samalla lopettaa lupajaoston vuoden 2026 alusta. Lupajaoston ne asiat, jotka eivät siirry yhteistoiminta-alueelle, siirtyvät elinympäristölautakunnalle. Tämä tulee valtuuston päätettäväksi hallintosäännön muutoksena. 

Hallintosääntö 93 § valtuuston tehtävänä on päättää merkittävistä periaateasioista. Kunnan toiminnan siirtäminen toisen kunnan hoidettavaksi sopimuksella on merkittävä periaateasia. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hämeenkyrön kunta lähtee omalta osaltaan valmistelemaan liittymistä Sastamalan kaupungin vastuukuntana tuottamaan ympäristönsuojelun yhteistoiminta-alueeseen.  

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Sastamalan kaupunki, Punkalaitumen kunta, Ikaalisten kaupunki, Parkano kaupunki ja Kihniön kunta ovat solmineet kuntalain 49-54 §:n mukaisen yhteistoimintasopimuksen ympäristöterveydenhuollon palveluista. Sastamalan kaupungilla vastuukuntana on järjestämisvastuu yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollosta edellä mainitussa sopimuksessa määritellyllä tavalla. Tällä hetkellä ympäristönsuojelun osalta ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät Sastamalan kaupunki tuottaa vain Punkalaitumen kunnalle.

Vastuukunnan toimielinorganisaatiossa on kaupunginhallituksen alainen ympäristöterveydenhuollon jaosto, jossa on jäseniä kaikista sopijakunnista. Jaoston tehtäviä ovat eläinlääkintähuollon, ympäristönsuojelu-, terveydensuojelu-, elintarvikevalvonta- ja leirintäaluevalvontaviranomaisen tehtävät sekä kunnalle kuuluvat kemikaalilain, tupakkalain sekä lääkelain mukaiset nikotiinivalmisteita koskevat valvontatehtävät, maa-aineslain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävät ja muut laissa säädetyt toimialaa koskevat tehtävät.

Hämeenkyrön kunta on ilmoittanut halunsa tulla mukaan tähän ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen ympäristönsuojelun osalta (kh 12.5.2025 § 96). Sastamalan kaupunginhallitus on kokouksessaa 12.5.2025 § 101 päättänyt alustavasti hyväksyä Hämeenkyrön ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien siirtämisen osaksi Sastamalan kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen toimintaa ja että asian valmistelua voidaan lähteä edistämään. Jatkossa Sastamala tuottaisi ympäristönsuojeluviranomaisen palvelut sekä Punkalaitumelle että Hämeenkyrölle. Tältä osin kustannukset jaettaisiin kuntien asukaslukujen mukaisessa suhteessa.

Laaditun yhteistoimintasopimuksen mukaan päättävänä toimielimenä on ​​Sastamalan kaupunginhallituksen alainen ympäristöterveydenhuollon jaosto ja vastuualueen vastuuhenkilönä ympäristöterveydenhuollon johtaja. Sopimuksessa kerrotaan myös yhteistoiminta-aluueen ympäristötarveydenhuollon palveluiden järjestämisestä, mutta ne eivät koske Hämeenkyrön kuntaa. Hämeenkyrön kunnan osalta yhteistoiminta-alue koskee ainoastaan ympäristönsuojelun tehtävien tuottamista. 

Vastuukunnan valtuusto päättää talousarviosta. Talousarviossa on tavoitteet ja nettomäärärahat palvelujen järjestämiseksi yhteistoiminta-alueella. Talousarvion valmistelun aikataulu laaditaan niin, että palvelusopimus- ja talousarvioehdotusten laadinta käynnistyy kuntien yhteisellä neuvottelulla. Kunnanhallitukset käyvät tarvittaessa palvelusopimusta ja talousarvioehdotusta koskevat yhteistoiminta-alueen kuntien väliset neuvottelut.

Kustannukset eriytetään kirjanpidossa kustannuslaskentaa varten omaksi laskennalliseksi toimintayksikökseen, josta kustannukset edelleen eriytetään tarkoituksenmukaisella tavalla. Toimintayksikkökohtaiset kustannukset eritellään sopimuskunta-arviossa, joka liitetään palvelusopimukseen. Lopulliset kuntakohtaiset kustannukset määräytyvät vastuukunnan tilinpäätöksen yhteydessä.

Vastuukunnan toimielinorganisaatiossa on ympäristöterveydenhuollon jaosto, jossa on kolme jäsentä ja kolme varajäsentä, kaksi Sastamalan kaupungista ja yksi Punkalaitumen kunnasta. Edellä mainittujen lisäksi Ikaalisten kaupunki, Parkanon kaupunki ja Kihniön kunta sekä Hämeenkyrön kunta esittävät jokainen ympäristöterveydenhuollon jaostoon yhtä jäsentä sekä hänelle varajäsentä. Nämä osallistuvat ympäristöterveydenhuollonjaoston kokouksiin silloin, kun käsittelyssä on ao. kuntia koskevia asioita tai koko yhteistoiminta-aluetta koskevia asioita.

Ympäristöterveydenhuollon jaoston tehtäviä ovat eläinlääkintähuollon, ympäristönsuojelu-, terveydensuojelu-, elintarvikevalvonta- ja leirintäaluevalvontaviranomaisen tehtävät sekä kunnalle kuuluvat kemikaalilain, tupakkalain sekä lääkelain mukaiset nikotiinivalmisteita koskevat valvontatehtävät, maa-aineslain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävät ja muut laissa säädetyt toimialaa koskevat tehtävät.

Ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluu ympäristönsuojelulain, maa-aineslain, jätelain ja vesilain mukaiset lupa- ja valvontatehtävät. Yhteistoiminta-alueen vastuukunta on lakisääteinen rekisterinpitäjä. 

Muodostettavan yhteistoiminta-alueen myötä ympäristönsuojelussa työskentelee kolme ympäristötarkastajaa. Yhteistoiminnassa järjestettävien ympäristöterveydenhuollon palvelujen henkilöstö on Sastamalan kaupungin palveluksessa. 

Jaosto ympäristönsuojeluviranomaisena päättää ympäristönsuojelumääräyksistä toimialueellaan sekä vahvistaa asiakkailta perittävät maksut.

Esittelystä ja muista jaostoja koskevista asioista määrätään Sastamalan kaupungin hallintosäännössä.

Sastamalan kaupunginhallitus voi käyttää otto-oikeutta ympäristönterveydenhuollon jaoston päätöksiin Kuntalain (2015/410) 92 §:ssä säädetyillä edellytyksillä.

Ympäristöterveydenhuollon voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen mukaan uuden osapuolen liittyessä yhteistoiminta-alueeseen sovelletaan yhteistoimintasopimuksen periaatteita ja yhteistoimintasopimusta muutetaan vastaamaan uutta tilannetta valtuustojen yhtäpitävin päätöksin. Samoin yhteistoimintasopimuksen muutoksista päätetään valtuustojen yhtäpitävillä päätöksillä. 

Sopimuksen mukaan kunnat hyväksyvät osaltaan myös palvelusopimuksen (liite 2).

Yhteistoimintasopimus tulee voimaan 1.1.2026 ja on voimassa toistaiseksi. Sopimusta sovelletaan ensisijaisesti, jos sen määräykset poikkeavat vastuukunnan hallintosäännöstä tai muista ohje- ja johtosäännöistä ja määräyksistä.

Yhteistoimintasopimus on pykälän liitteenä (Liite 1).

Kuntalain 14 § määrää valtuuston tehtävistä ja 49-54 §:t kuntien yhteistoiminnasta. Tämä asia kuuluu valtuuston päätösvaltaan. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että 

  1. se hyväksyy yhteistoiminta-alueen yhteistoimintasopimuksen sekä palvelusopimuksen, tulee voimaan 1.1.2026.
  2. toteaa talous- ja hallintojohtajan olevan sopimuksen vastuuhenkilö. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

valtuuston listalle

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)