Kunnanvaltuusto, kokous 18.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Valtuustoaloite 13/2023; koulumatkan turvallisuus arvioitava vuodenaikaperusteisesti Hämeenkyrön kunnassa

HMKDno-2023-547

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Liisa Neronen, talous- ja hallintopäällikkö, liisa.neronen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä (aloitteen 1. allekirjoittaja Mirka Löf) on jättänyt seuraavansisältöisen valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 11.12.2023:

 

"HÄMEENKYRÖN KUNNASSA ON ARVIOITAVA KOULUMATKAN TURVALLISUUS VUODENAIKAPERUSTEISESTI

Hämeenkyrön kunta käyttää koulumatkojen turvallisuuden arvioinnissa Koululiitu- ohjelmaa. Koululiitu- ohjelmalla ei pystytä kuitenkaan kattavasti arvioimaan kaikkia vaaranpaikkoja vaan ohjelman antaman tuloksen lisäksi tarvitaan paikallistuntemusta tiestöstä ja muuttuvista olosuhteista esimerkiksi sesonkiluonteisesta liikenteestä tai poikkeuksellisen huonoista näkemäkohdista.

Koululiitu- ohjelma suosittelee arvioimaan koulumatkaa talviaikana erikseen. Talviaikana pimeys, liukkaus ja lumen kaventamat kulkutilat heikentävät koulumatkan turvallisuutta merkittäväksi. Koululiitu- ohjelma suosittelee noudattamaan koulukuljetusperiaatteissa alempaa pisterajaa talviaikana. Hämeenkyrön kunta ei suosituksista huolimatta toimi näin.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kunnan on arvioitava koulumatkan turvallisuus jatkossa vuodenaikaperusteisesti. Tämän lisäksi kunnan tulee mahdollistaa koulukyyti itse maksaen mikäli lapsi tai huoltajat kokevat koulumatkan turvattomaksi.

Lähteet: Koululiitu käyttösuositukset ja Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaskuljetuksia koskevat periaatteet

Hämeenkyrössä 11.12.2023"

1. Koululiitua on käytetty sivistyslautakunnan päättämien oppilaskuljetusperiaatteiden perusteella tien ominaisuuksien arvioimiseen. Hämeenkyrössä ei ole erikseen tehty talviajan kuljetuspäätöksiä. Koululiidun talviajan arviointi voidaan kuitenkin ottaa käyttöön, ja talviajan kuljetukset voidaan lisätä kuljetusperiaatteiden päivitykseen kevään 2024 aikana.

Lukukaudeksi 2023–2024 tehtiin tien ominaisuuksien perusteella 15 myönteistä ja 15 kielteistä kuljetuspäätöstä. Jälkimmäisistä talviajan asetukset olisivat antaneet kuljetusedun 4 oppilaalle.

 2. Kuljetusperiaatteiden mukaan oppilaskuljetuksiin voidaan ottaa itsemaksavia oppilaita, jos autossa on tilaa. Paikkoja tarjotaan ensisijaisesti toisen asteen opiskelijoille lautakunnan 25.1.2023 § 6 linjauksen mukaisesti. Kunnan linjauksen mukaan itsemaksaville varattuja paikkoja ei erikseen hankita, jos se kasvattaa kuljetuskustannuksia (esimerkiksi isomman auton vaatimus kilpailutuksessa).  Sivistyslautakunta on määritellyt edellytykset kunnan järjestämälle kuljetukselle, ja kuljetuspalvelun tilaus tehdään ensisijassa tämän oppilasmäärän mukaisesti. Itsemaksavia oppilaita voidaan ottaa kuljetukseen, mutta omakustanteista kuljetusta ei voida jatkossakaan mahdollistaa kaikille edes koetun turvattomuuden perusteella.

Lausunto asian ratkaisemiseksi, talous- ja hallintopäällikkö Liisa Neronen:

Sivistyslautakunta esittää hallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksena valtuustoaloitteeseen:

  1. Talviajaksi myönnettävän kuljetusoikeuden ja Koululiitu-ohjelman talviasetusten käyttöönotto on mahdollista. Sivistyslautakunta päättää asiasta kuljetusperiaatteiden seuraavassa päivityksessä.
  2. Oppilaskuljetukset järjestetään jatkossakin ensisijaisesti oppilaille, jotka ovat saaneet kuljetusoikeuden sivistyslautakunnan määrittelemien edellytysten perusteella
  3. Valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Lautakunta päättää talous- ja hallintopäällikön lausunnon mukaisesti.

 

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Sivistyslautakunta 21.2.2024, 16 §.

Päätösehdotus

Esittelijä

Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että se

  1. saa sivistyslautakunnan vastauksen tiedokseen 
  2. toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Kuvaus

Hallitus 11.3.2024, 67 §.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle,​ että se

  1. saa sivistyslautakunnan vastauksen tiedokseen 
  2. toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä/aloitteen 1. allekirjoittaja, sivistyslautakunta, hallintopalvelusihteeri Myllymäki/aloitteet

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)