Kunnanvaltuusto, kokous 30.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Tuloveroprosentti 2024

HMKDno-2023-362

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.  

Verotusmenettelystä annetun lain mukaan kunnan tulee ilmoittaa prosentit verohallinnolle edeltävän vuoden marraskuun 17 päivään mennessä. 

Hämeenkyrön tuloveroprosentti vuonna 2023 oli 9,36.

Vuoden 2024 veroprosentti määrätään 0,1 prosentin tarkkuudella. Kaikkien kuntien veroprosentit muuttuvat, sillä vuoden 2023 veroprosentti määräytyi laskukaavan perusteella, jossa vuoden 2022 prosentista vähennettiin 12,64. 

Jos kunta ei ole ilmoittanut vuoden 2024 tuloveroprosenttia 91 a §:n 1 momentissa säädettynä aikana taikka Verohallinnon myöntämässä myöhemmässä määräajassa tai tuloveroprosentin tarkkuus poikkeaa 91 a §:n 1 momentissa säädetystä, verotuksessa voidaan noudattaa vuoden 2023 tuloveroprosenttia pyöristettynä lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen.  

Kunnallisverotulot vuoden 2023 talousarviossa ovat 18,5 milj. euroa. Vuoden 2024 talousarvion verotuloarvio on noin 19 milj. euroa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2024 tuloveroprosentti on 9,4. 

Asian käsittely

Keskustelun kuluessa Timo Mäkelä esitti, että veroprosentti on 9,3.

Rauno Mäki kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty hallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja asiasta on äänestettävä. Hallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen äänestystavaksi: pohjaesitys on Jaa ja Mäkelän esitys on Ei.

Äänestyksessä pohjaesitys voitti ääniin 5-4.

Päätös

Hallitus hyväksyi pohjaesityksen äänestyksen jälkeen. 

Äänestystulokset

  • Kyllä 5 kpl 56%

    Arja-Riitta Väre, Janne Mäkinen, Esa Järvenpää, Raija Westergård, Päivi Hiltunen

  • Ei 4 kpl 44%

    Rauno Mäki, Katariina Pylsy, Timo Mäkelä, Kirsi Parhankangas

Kuvaus

Hallitus 23.10.2023, 253 §.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle,​ että vuoden 2024 tuloveroprosentti on 9,​4. 

Asian käsittely:

Keskustelu aikana Timo Mäkelä esitti: tuloveroprosentti on 9,3.

Rauno Mäki kannatti.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty hallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja asiasta on äänestettävä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen. 

Pohjaesitys on Jaa ja Mäkelän esitys on ei.

Pohjaesitys voitti äänestyksen äänin 22-13

Päätös

Valtuusto hyväksyi pohjaesityksen äänin  22-13.

Äänestystulokset

  • Kyllä 22 kpl 63%

    Mirka Löf, Esa Järvenpää, Risto Linnainmaa, Arja-Riitta Väre, Johanna Martikainen, Suvi Järvenpää, Tiina Jokela, Päivi Hiltunen, Raija Westergård, Eeva Harhala, Juhani Vatajaniemi, Vilho Ponkiniemi, Jarmo Kalliola, Pasi Eloranta, Olavi Pesu, Mauri Lepola, Maarit Lepistö, Jarmo Järvinen, Anna-Kaisa Immonen, Hannamaija Oinonen, Iivari Hyvönen, Janne Mäkinen

  • Ei 13 kpl 37%

    Rauno Mäki, Katariina Pylsy, Sami Vesikko, Timo Mäkelä, Kati Seppä, Tuomas Potila, Tommi Hollo, Kirsi Parhankangas, Aki Tainio, Janne Kantti, Tommi Väre, Jouni Lampinen, Johanna Leppänen

Tiedoksi

talous- ja hallintojohtaja Paloranta

Muutoksenhaku

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
hameenlinna.hao@oikeus.fi
puh: 029 56 42200/vaihde
faxi: 029 56 42269

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika on 30 päivää.

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Valituskirjassa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätöksestä valitetaan ja muutosvaatimus perusteineen sekä
  • valittajan nimi ja kotikunta, sekä osoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Jos valituskirjan laatijana on joku muu henkilö, on valituskirjassa ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Vali­tusasiakirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan allekirjoitettava.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä, sekä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on esitettävä valtakirjansa tai osoitettava oikeutensa edustukseen hallintolain 12 §:n mukaisesti.

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhan­nusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (tuomioistuinmaksulaki 1.1.2016) nojalla muutoksenhakijalta voidaan periä hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu.

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hämeenkyrön kunnan kirjaamosta kirjaamon aukioloaikana ma-pe klo 9.00 - 15.00.
Postiosoite: Hämeenkyrön kunta, Härkikuja 7, 39100 Hämeenkyrö
Sähköposti: kirjaamo@hameenkyro.fi
Puhelin: 03 565 23000