Kunnanhallitus, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 274 Valtuustoaloite 1/2023; selvitystyön aloittaminen kunnan maa-alueiden kaavoittamiseksi aurinkovoimaloiden käyttöön

HMKDno-2023-145

Valmistelija

  • Leena Lahtinen, kaavoituspäällikkö, leena.lahtinen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Perussuomalaisten valtuustoryhmä (aloitteen allekirjoittaja Janne Mäkinen) jätti seuraavan valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 20.3.2023:

"Valtuustoaloite selvitystyön aloittamiseksi kunnan maa-alueiden kaavoittamiseksi aurinkovoimaloiden käyttöön

Suomessa on meneillään energiatuotannon murros, joka luo myös uusia mahdollisuuksia. Tulevaisuuden energiatuotanto hajautuu nykyistä useampiin maantieteellisiin sijainteihin, mikä kasvattaa energiahuollon varmuutta yhteiskunnan tasolla, mutta mahdollistaa myös uusien liiketoimintojen syntymisen paikallisesti. Paikallisuus tarkoittaa toisaalta myös uusia investointeja, työpaikkoja sekä uusia mahdollisuuksia elinkeinoinnovaatioille uusiutuvan energian ympärille. Aurinkoenergian uusimmat teknologiat ovat hyvin kehittyneitä ja aurinkoenergiarakentaminen on voimakkaassa kasvussa. Suomessa on rakenteilla ja suunnitteilla lukuisia, niin teollisen kuin pientalojenkin kokoluokan aurinkovoimaloita eri puolilla maata, ne kun tuottavat myös talvikuukausina.

Aurinkovoimala on monessakin suhteessa parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi tuulivoimala. Aurinkopaneelit sijoittuvat maatasoon, maksimissaan n. 4 metrin korkeuteen eikä näin ollen aiheuta ympäristölleen visuaalista tai muutakaan haittaa. Ne on myös äänettömiä, lähes huoltovapaita ja kustannuksiltaan huomattavasti edullisempia esimerkiksi juurikin tuulivoimaan verrattuna. Aurinkovoimala alkaa tuottamaan heti paneelien asentamisen jälkeen ja voimalan kokoa voi kasvattaa tarpeen mukaan tai jopa siirtää toiseen paikkaan maltillisella työmäärällä ja kustannuksin.

Näin joutomaat ja muuhun rakentamiseen kelpaamattomat maa-alat voidaan valjastaa aurinkovoimaloiden käyttöön, jopa vanhat maisemoidut kaatopaikat, maan läjitysalueet jne.

Kuten jo lausutusta voi päätellä, pidämme aurinkovoimaa kannattavana energialähteenä kun taas tuulivoiman rakentaminen on vähintäänkin kannattamatonta ja näin ollen kallista, sekä kaikkien luontoarvojen vastaista. 

Tästä tulemmekin tekemään oman aloitteen ja kyseenalaistamaan tuulivoimaloiden hyödyt. Edellä mainitun perusteella esitämme, että Hämeenkyrön kunta edistää aurinkovoiman sijoittumismahdollisuuksia Hämeenkyröön arvioimalla ja kartoittamalla tarkoitukseen soveltuvan alueen sekä maapinta-alan löytymistä ja myös kaavoitusratkaisuilla ja mahdollisilla alueiden vuokrasopimuksilla."

Lausunto valtuustoaloitteeseen, kaavoituspäällikkö Leena Lahtinen:

" Valtuustoaloitteessa tuodaan esille käynnissä oleva energiantuotannon murros. Myös kunnan kaavatoimikunta ja viranhaltijatahot ovat asian tunnistaneet ja toimineet monipuolisesti energiantuotannon hankkeiden piirissä viime aikoina. Energiantuotannossa pyritään eroon tuontienergiasta, omavaraisuuteen ja paikallisesti tuotettu energia lisääntyy. Toisaalta tavoitteena on luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja käynnissä on ns. vihreä siirtymä.

Maakunnan mittakaavassa kaavoituksessa osallistutaan Pirkanmaan maakuntakaavan uudistamiseen ja vaihemaakuntakaavan Elonkirjo ja energia- prosessiin. Toistaiseksi Pirkanmaan liitossa on linjattu, ettei kaavakartalla tulla esittämään aurinkoenergian tuotantoalueita, mutta yleismääräyksessä huomioidaan hajautetun energiantuotannon tarpeet.

Energian tuotannon kannalta merkittävän Konikallion tuulivoimapuiston yleiskaavan laadinta on käynnissä kunnassa ja yhteistyötä hankkeessa tehdään Ikaalisten kaupungin kanssa. Hankkeessa sovelletaan YVA-lakia ja siihen liittyen valmistuu laaja-alainen ympäristövaikutusten arviointimenettely, jossa yhteysviranomaisena toimii Pirkanmaan ELY-keskus. Kaavoitus on käynnistetty Hämeenkyrön kunnanhallituksen päätöksellä ja kaava-aineiston valmistuttua kaavan hyväksymisestä päätöksen tekee kunnanvaltuusto. Viranhaltijat toteuttavat kunnan luottamuselinten päätöksiä kunnan kaavoituksessa. Kaavoitusprosessia ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki ja kunnan kaavoituksessa osallisia sekä kuntalaisia kuullaan ja tiedotetaan sen mukaisesti. Aloitteessa otetaan kantaa tuulivoimahankkeeseen, mutta varsinaisesti aloite koskee aurinkovoimaa.

Kunnan rakennusjärjestys ei rajoita aurinkokeräinten asentamista rakennuksiin ja kunnan rakennusvalvonta on pyrkinyt edistämään niiden asentamista. Kunnan omissa rakennushankkeissa aurinkokeräinten asentamisesta päätetään hankekohtaisesti. Laajoilla kattopinnoilla tai rakennusten yhteydessä ne voivat olla merkittävä rakennuksen energiankulutuksen pienentäjä.

Asuinalueiden kaavamääräyksissä ei ole kielletty aurinkokeräinten asentamista. Sasiin valmistui vuonna 2021 Aurinkopellon asemakaava, jossa asuinrakennuksen lapesuunta on määrätty suoraan etelään siten, että maksimoidaan aurinkolämmön tai aurinkosähkön tuottaminen. Muissakin hankkeissa mm. Seuloontien pientaloalueella ja Neidonniityn alueella on huomioitu asemakaavassa soveltuvuus aurinkoenergiatuotantoon, mutta rakentajia ei ole sidottu tiettyyn lapesuuntaan. Jatkossakin tullaan asiaan kiinnittämään huomiota uudisalueiden kaavoja suunnitellessa.

Kaavoituksen osalta vaihtoehtoisiin energiantuotantomuotoihin perehdytään tasapuolisesti. Elinympäristöpalvelujen viranhaltijoiden ja kaavatoimikunnan toimesta on toteutettu syyskuussa 2023 tutustumiskäynti Leppäkoski Group Oy:n Ikaalisten aurinkovoimalaan ja Hämeenkyrön Konikallion tuulipuiston suunnittelualueelle.

Aloitteessa vertaillaan tuulivoima- ja aurinkovoimatuotantoalueiden ympäristövaikutuksia ja kannattavuutta. Tällä hetkellä tuulivoimatuotanto on taloudellisesti kannattavampaa ja tehokkaampaa Suomen osalla. Kuitenkin molemmilla energiantuotantotavoilla on toisiaan tukevaa vaikutusta. Aurinkokeräinten pitkä kuoletusaika (n. 10 vuotta) ja talviajan vähäinen tuotto vähentävät taloudellista kannattavuutta. Teollisenluokan suurilla aurinkovoimala-alueilla, jotka voivat olla laajuudeltaan 30- 60 hehtaaria, myös mm. luontokato kentän alustalla ja lähimaisemavaikutukset vaativat sijoitustilanteissa vaikutusten arviointia ja kaavoitusta. Pienempiä voimala-alueita on sijoitettu myös suunnittelutarveratkaisuun perustuen.

Aurinkovoimaloilla voidaan luoda omavaraisuutta ja monipuolisuutta sähkön tuotantotapoihin, niin yksilötasolla oman asunnon osalta, kuin kuntatasolla laajemmilla tuotantoalueilla. Oleellista on saada hanketoimijoita näiden rakennushankkeisiin. Aurinkovoimalakentän koosta ja sijoituksesta riippuen harkitaan tapauskohtaisesti, luvitetaanko hanke suunnittelutarveratkaisun vai kaavoituksen kautta. Aina alueiden sijoittumiseen ei tarvita kaavoitusta.

Kunnan osalta on käyty läpi maanomistuksia ja niiden sopivuutta voimala-alueeksi neuvottelussa aurinkovoimaloita kehittävän yrityksen edustajien kanssa 30.5.2023. Tuolloin todettiin, että kunnan laajimmat maa-alat ovat pääosin metsänpeitteisiä tai viljelyssä olevia peltoalueita ja sellaisena voimala-alueiksi heikosti sopivia. Tarkastelussa mahdolliseksi alueeksi nousi tila Kakkuri (kiinteistötunnus 108-408-4-65), n.15 hehtaaria Vaiviantien varrella, joka kuitenkin osoittautui kyseiselle toimijalle liian pienialaiseksi. Yritykset kontaktoivat myös yksityisiä maanomistajia ja tekevät oma-aloitteisesti kartta- ja olosuhdetutkimusta ja oleellista on tutkia myös hankealueen liitettävyys 110- sähkölinjaan.

Kunnassa on tavoitteena käynnistää 2024-2025 koko kuntaa kattavan Hämeenkyrön strategisen yleiskaavan 2040 päivitystyö. Yhdeksi työn tavoitteeksi voidaan ottaa energiantuotannolle sopivien alueiden kartoitus. Aurinkoenergian tuotannon sijoittumismahdollisuuksia voidaan tutkia laatimalla erillisselvitys sopivista maa-alueista koko kunnan strategisen yleiskaavan päivitystyön yhteydessä. Tarvittaessa kunnan kaavoitus myös jatkossa voi hanketoimijoiden kanssa yhteistyössä etsiä sopivia voimaloiden sijoituskohteita."

Kaavatoimikunta on käsitellyt asiaa 26.10.2023 kokouksessaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle vastauksena valtuustoaloitteeseen, että

  1. kunta edistää aurinkoenergiantuotannon sijoittumismahdollisuuksia laatimalla erillisselvityksen sopivista maa-alueista koko kunnan strategisen yleiskaavan päivitystyön yhteydessä
  2. aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

valtuuston listalle

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)