Kunnanvaltuusto, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Kunnanjohtajan virkavaali

HMKDno-2023-241

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja Antero Alenius on ilmoittanut valtuustolle lähettämässän viestissä irtisanoutuvansa kunnanjohtajan virasta vuodenvaihteen tienoilla. Virallisen irtisanoutumisen hän tekee myöhemmin. Ilmoituksen perusteella viran täyttämiseen tähtäävät toimet voidaan aloittaa.

Hallitus kävi 8.5.2023 kokouksessa valmistelevaa keskustelua asiasta.

Talous- ja hallintojohtaja ja henkilöstöpäällikkö ovat selvittäneet konsulttituen hankkimista rekrytointiprosessin tueksi. Hankintapäätös kuuluu talous- ja hallintojohtajalle. 

Suunniteltu rekrytointiprosessi etenee pääpiirteissään seuraavasti

  • hallitus 19.6. julistaa viran haettavaksi  
  • hakuaika 22.8. asti
  • haastattelut 11.9.
  • hallitus 28.8. (tai 4.9.) valitaan haastatteluun tulevat ehdokkaat
  • hallitus 2.10. valintaesitys valtuustolle
  • valtuusto 9.10. kunnanjohtajan valinta


Tässä kokouksessa hallitukselle esitellään hakuilmoituksen luonnos (oheismateriaalina). Hallitus ottaa kantaa kunnanjohtajan vaadittavaan kelpoisuuteen ja muihin valinnassa painotettaviin asioihin.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Hallitus päättää kunnanjohtajan valintaprosessin etenevän selosteosan mukaisesti. 

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi
Mira Hirvonen-Ylinen, henkilöstöpäällikkö, mira.hirvonen-ylinen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallintosäännön § 69 mukaan hallitus päättää kunnanjohtajan osalta kelpoisuusehdoista ja § 70 mukaan valtuusto valitsee kunnanjohtajan. Kunnanhallitus toimii valintaa valmistelevana toimielimenä. Hallitus on evästänyt valmistelua kokouksessaan 5.6.2023.

Oheisaineistona viranhakuilmoitus.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Hallitus

  1. julistaa haettavaksi kunnanjohtajan viran
  2. päättää viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon sekä kokemuksen julkishallinnosta.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Määräaikana saapui 23 hakemusta.  

Kunnanjohtajan virkaan ovat hakeneet: 

  • Aalto Olli
  • Ahola Tero
  • Asula-Myllynen Ritva
  • Jalkanen Kari
  • Juvela Ilkka
  • ​​​​Kauranen Anu
  • Kiemunki Terhi
  • Kivela Markus
  • Kivi Nina
  • Laakkonen Tiina
  • Miettinen Eini
  • Mäkinen Petri
  • Pouttu Kai
  • Rannanjärvi Johanna
  • Rantanen Atte
  • Reilin Helena
  • Salmi Sirpa
  • Salminen Ilkka
  • Sivula Anne
  • Tamminen Johanna
  • Tuomi Päivi
  • Tuulkari Jere
  • Viitanen Jasu

Päätösehdotus

Esittelijä

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Hallitus keskustelee hakuprosessin jatkosta.

Päätös

Kunnanjohtaja Alenius poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä.

Hallitus valitsi haastatteluun seuraavat hakijat: 

  • Rantanen Atte
  • Kivi Nina
  • Rannanjärvi Johanna
  • Laakkonen Tiina
  • Salminen Ilkka
  • Asula-Myllynen Ritva

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Kunnanjohtajan virka oli haettavissa 22.8.2023 klo 15.00 mennessä. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä 20.6.2023. Tämän lisäksi ilmoitus julkaistiin myös Aamulehdessä, Kuntalehdessä ja mol.fi -palvelussa.

Hakemuksia tuli 23.

Kunnanjohtajan kelpoisuusehdoksi määriteltiin soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus julkishallinnosta. Hakijoista 14 täytti kelpoisuusehdot. 

Hakuilmoituksessa kerrottiin kunnanjohtajan valinnassa arvostettavat asiat: Kunnanjohtajaa valittaessa arvostamme strategisia johtamis- ja kehittämistaitoja, hallinto- ja talousosaamista, viestintä- ja yhteistyötaitoja sekä elinkeinoelämän tuntemusta. Toivomme, että olet kehitysmyönteinen ja haluat tulla mukaan rakentamaan kanssamme menestyvää Hämeenkyröä.

Lisäksi perustuslain 125 § määrää, että yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Hallitus haastatteli 11.9.2023 kuutta hakijaa.

Hallitus päätti kokouksessaan 11.9.2023, § 215 soveltuvuusarviointiin lähetettävät kunnanjohtajaehdokkaat (Di 2023-389). Soveltuvuusarviointiin lähetettiin seuraavat hakijat: 

  • Ritva Asula-Myllynen
  • Tiina Laakkonen
  • Johanna Rannanjärvi
  • Atte Rantanen


Kuntalaki 41 § määrää kunnanjohtajan valinnasta. 

Kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan.

Jos kunnanjohtajan vaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.

Mikäli useampi kuin kaksi ehdokasta saa yhtä monta ääntä, arpa ratkaisee, ketkä ovat mukana lopullisessa vaalissa. Jos vaalissa tulee tasatulos, arpa ratkaisee, kuka tulee valituksi. 

Kunnanjohtajan valinta suoritetaan henkilövaalina, jonka  toimittamisessa noudatetaan kuntalain ja hallintosäännön määräyksiä.  

Hallintosääntö 52 § antaa yleiset määräykset vaalin toteuttamiseen suljetuin lipuin: 

Milloin vaali toimitetaan suljetuin lipuin, äänestyslipun on oltava kokoon taitettu niin, ettei sen sisältö ole näkyvissä. Äänestyslipussa ei saa olla asiattomia merkintöjä.

Äänestysliput annetaan valtuuston puheenjohtajalle nimenhuudon määräämässä järjestyksessä.

Ääniä voidaan antaa jokaiselle vaalissa kysymykseen tulevalle ehdokkaalle, vaikkei häntä olisi keskustelussa ehdotettu tai kannatettu.

Hallintosäännön 53 § määrää vaalitoimituksen avustajista: 

Toimitettaessa enemmistövaali suljetuin lipuin, kokouksen pöytäkirjantarkastajat toimivat samalla ääntenlaskijoina ja avustavat muutenkin vaalitoimituksessa, jollei valtuusto toisin päätä.

Vaali toimitetaan suljetuin lipuin vaadittaessa. Esitys ei vaadi kannatusta. 

Varalle valittavan valinta tapahtuu varsinaisen vaalin menettelytavoin. 

Vaalissa ovat mukana kaikki hakemuksensa jättäneet ja suostumuksensa antaneet kelpoisuusehdot täyttävät hakijat. 

Kunnanjohtaja Alenius on ilmoittanut irtisanoutumisestaan ja hänen viimeinen työpäivänsä on 30.11.2023. Irtisanoutumisilmoitus on pykälän liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että 

  1. se saa tiedokseen kunnanjohtaja Aleniuksen irtisanoutumisilmoituksen   
  2. valitsee vaalilla kunnanjohtajan vakinaiseen, toistaiseksi jatkuvaan virkasuhteeseen 
  3. valitsee vaalilla valitun kieltäytymisen sijaan varahenkilön
  4. toteaa vaalin olevan ehdollinen; valitun on esitettävä hallitukselle lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaamisesta lukien
  5. toteaa kunnanjohtajan osalta noudatettavan kunnan käytännön mukaista kuuden kuukauden koeaikaa.

Päätös

Tämä asia käsiteltiin kokouksen viimeisenä asiana. 

Janne Mäkinen poistui tämän asian keskusteluvaiheessa.  

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Hallitus 2.10.2023, 241 §.

Pykälän oheismateriaalina on Kuntarekrystä tulostettu hakijalista.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle,​ että 

  1. se saa tiedokseen kunnanjohtaja Aleniuksen irtisanoutumisilmoituksen   
  2. valitsee vaalilla kunnanjohtajan vakinaiseen,​ toistaiseksi jatkuvaan virkasuhteeseen 
  3. valitsee vaalilla valitun kieltäytymisen sijaan varahenkilön
  4. toteaa vaalin olevan ehdollinen;​ valitun on esitettävä hallitukselle lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaamisesta lukien
  5. toteaa kunnanjohtajan osalta noudatettavan kunnan käytännön mukaista kuuden kuukauden koeaikaa.

Päätös

Valtuusto hyväksyi kohdan 1.

Kohta 2 kunnanjohtajan virkavaali

Puheenjohtaja ilmoitti, että suoritetaan vaali suljetuin lipun.

Suoritettiin vaali suljetuin lipun.

Kokous piti tauon ääntenlaskun ajan. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. 

Vaalissa annettiin ääniä seuraavasti:

Johanna Rannanjärvi 24 ääntä, Ritva Asula-Myllynen 8 ääntä ja Tiina Laakkonen 3 ääntä.

Puheenjohtaja totesi Johanna Rannanjärven tulleen valituksi kunnanjohtajaksi.

Kohta 3 varahenkilö varsinaisen kieltäytymisen varalle

Puheenjohtaja ilmoitti, että suoritetaan vaali suljetuin lipun.

Suoritettiin vaali suljetuin lipun. 

Kokous piti tauon ääntenlaskun ajan. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. 

Vaalissa annettiin ääniä seuraavasti:

Ritva Asula-Myllynen 17 ääntä, Tiina Laakkonen 16 ääntä, Niina Kivi 1 ääntä ja Terhi Kiemunki 1 ääni.

Koska kukaan ei saanut yli puolta äänistä, puheenjohtaja totesi, että suoritetaan vaalin toinen kierros suljetuin lipuin. 

Toisella kierroksella vaalissa olivat ehdolla Asula-Myllynen ja Laakkonen.

Toteutettiin vaalin toinen kierros suljetuin lipuin.

Kokous piti tauon ääntenlaskun ajan. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. 

Vaalissa annettiin ääniä seuraavasti:

Asula-Myllynen Ritva 16 ääntä ja Laakkonen Tiina 19 ääntä

Puheenjohtaja totesi Tiina Laakkosen tulleen valituksi varahenkilöksi.

Valtuusto hyväksyi kohdat 4 ja 5.

Tiedoksi

valittu, varalle valittu, muut hakijat Kuntarekryn kautta, lautakunnat, vs. henkilöstöpäällikkö Viitanen, talous- ja hallintojohtaja Paloranta, hallintopalvelusihteeri Myllymäki, tietohallintopäällikkö Peltola, hallintosuunnittelija Tenho