Kunnanvaltuusto, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Hyvinvoinnin vuosiraportti 2022

HMKDno-2023-161

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Kallio, hyvinvointikoordinaattori, tuomo.kallio@hameenkyro.fi

Kuvaus

Kunnan perustehtävä on kuntalain 1 § mukaan asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 6 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä ja toimenpiteitä väestöryhmittäin, sekä raportoitava kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Vuosittaiseen raporttiin sisältyy myös lastensuojelulain 12 § sekä lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelusta 5 § mukaisia vuosittaisia tietoja.

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 22.2.2021 § 11 Hämeenkyrön laajan hyvinvointikertomuksen vuosille 2021–2025. Asiakirja ovat luettavissa verkko-osoitteesta www.hyvinvointikertomus.fi kuntavalinnalla Hämeenkyrö. Hyvinvointikertomus sisältää myös hyvinvointisuunnitelman, jolla toimenpannaan laajan hyvinvointikertomuksen painopisteitä. Hyvinvointisuunnitelman toimeenpanon seuranta on vuosittaisen raportin lopussa.

Hyvinvointikoordinaattori on koonnut hyvinvointiraportin vuodelta 2022, joka on liitteenä.  

Hyvinvoinnin edistämistyötä tehdään kaikilla kunnan palvelualueilla. Hyvinvointiraportissa on esitetty mm. seuraavia johtopäätöksiä ja toimenpide-ehdotuksia:

  • Liikunta-aktiivisuuden lisääminen
  • Riittävän sijaishenkilöstön saatavuuden varmistaminen
  • Ennaltaehkäisevä päihdetyö
  • Yhteistyön kehittäminen ja ylläpitäminen eri palvelualueiden, hyvinvointialueen ja yhdistysten kanssa

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle hyvinvoinnin vuosiraportin 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Hallitus tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Valmistelija

  • Tuomo Kallio, hyvinvointikoordinaattori, tuomo.kallio@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallitus 17.4.2023, 94 §.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle hyvinvoinnin vuosiraportin 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Hyvinvointikoordinaattori Kallio, lautakunnat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)