Kunnanvaltuusto, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Henkilöstökertomus 2022

HMKDno-2023-122

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mira Hirvonen-Ylinen, henkilöstöpäällikkö, mira.hirvonen-ylinen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Henkilöstökertomus kertoo henkilökuntaan liittyvää tietoa edelliseltä vuodelta ja vertailutietoina aiemmilta vuosilta. Henkilöstökertomuksessa kuvataan mm. erilaisten tunnuslukujen avulla henkilöstön tilaa, henkilöstöön kohdistuneita investointeja sekä yhteistoimintaa. Henkilöstökertomus tuottaa tietoa niin päättäjille kuin kunnan johdolle, esihenkilöille että henkilöstölle kunnan eri toiminnoista henkilöstönäkökulmasta ja tukee kehittämiskohteiden määrittelyä.

Henkilöstökertomuksen sisältö mukailee KT:n suositusta henkilöstöraportoinnin kehittämisestä. Talousarvion yhteydessä hyväksyttävä henkilöstösuunnitelma sisältää suunnitelman tarvittavasta henkilöstön määrästä, osaamisesta ja kehittämiskohteista tuleville vuosille. Em. toteutumatiedot raportoidaan henkilöstökertomuksessa.

Liitteenä henkilöstökertomus 2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle,​ että se merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mira Hirvonen-Ylinen, henkilöstöpäällikkö, mira.hirvonen-ylinen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallitus 3.4.2023, 82 §.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen 2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

henkilöstöpäällikkö Hirvonen-Ylinen, lautakunnat, henkilöstösuunnittelija Viitanen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)