Kunnanvaltuusto, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Aloitteet 2022

HMKDno-2023-29

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallintosääntö 31 §, valtuutettujen ja vaikuttamistoimielinten aloitteet (voimaan 1.1.2023).

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Vaikuttamistoimielimen valtuustoedustajalla on oikeus jättää vaikuttamistoimielimen tekemä aloite ja aloitetta käsitellään valtuustoaloitteen tavoin.

Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään hallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava.

Hallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja hallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
 

Vuonna 2020 tehdyt valtuustoaloitteet, jotka on käsitelty vuonna 2022

  • Valtuustoaloite 5/2020; F.E. Sillanpään syntymäkodin Myllykolun suojelukorjaus
    Käsitelty valtuustossa 26.9.2022, 35 §, loppuunkäsitelty
  • Valtuustoaloite 9/2020; liikunnallinen hetki kunnan työntekijöille työajalla
    Käsitelty valtuustossa 26.9.2022, 36 §, loppuunkäsitelty
     

Keskeneräiset aloitteet vuodelta 2020

  • Valtuustoaloite 4/2020; tapahtuma-, liikunta- ja moottoriurheilualue
     

Vuonna 2021 tehdyt valtuustoaloitteet, jotka on käsitelty vuonna 2022

  • Valtuustoaloite 1/2021; maksuton aamupalatarjoilu peruskouluihin
    Käsitelty valtuustossa 21.2.2022, 4 §, loppuunkäsitelty
  • Valtuustoaloite 2/2021; Miharin uimaranta kunnan hoitoon
    Käsitelty valtuustossa 4.4.2022, 12 §, loppuunkäsitelty
  • Valtuustoaloite 5/2021; Etelä-Karjalan malli käyttöön lainvastaisiin tekoihin puuttumiseksi kouluissa
    Käsitelty valtuustossa 4.4.2022, 13 §, loppuunkäsitelty
  • Valtuustoaloite 9/2021; kirjastoautotoiminnan tehostaminen monipalvelutoiminnan mukaiseksi, hyvinvointipalvelujen tuottamiseksi kunnan haja-asutusalueella
    Käsitelty valtuustossa 21.2.2022, 5 §, loppuunkäsitelty
  • Valtuustoaloite 10/2021; Heinijärven koulun piha-alueen turvallisuus
    Käsitelty valtuustossa 26.9.2022, 37 §, loppuunkäsitelty


Keskeneräiset valtuustoaloitteet vuodelta 2021

  • Valtuustoaloite 7/2021; Hämeenkyrö-lipun käytön mahdollistaminen kaikille kuntalaisille
     

Vaikuttamistoimielinten tekemät aloitteet vuonna 2021 ja vuonna 2022

  • Vammaisneuvoston aloite; Rönsy ry:n toiminta osaksi kunnan toimintaa
    Vapaa-aikapäällikön vastaus vammaisneuvoston tekemään aloitteeseen 12.1.2023 (Dnro 2021-440), loppuunkäsitelty
  • Vanhus- ja vammaisneuvoston aloite (8.2.2022) yhtenevästä jalkakäytävästä terveyskeskuksen itäpuolelle
    Elinympäristölautakunta 5.4.2022, 30 § ja valtuusto 12.12.2022, 57 §
     

Pykälän liitteenä on luettelo vuonna 2022 jätetyistä aloitteista. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen luettelon aloitteista ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Hallitus 23.1.2023, 5 §.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen luettelon aloitteista ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

talous- ja hallintojohtaja Paloranta

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)