Elinympäristölautakunta, kokous 7.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Hämeenkyrötalon hankesuunnitelma

HMKDno-2021-387

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi
Harri Jääskeläinen, tilapalvelupäällikkö, harri.jaaskelainen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hämeenkyrön kunnanviraston hanketta on yritetty saada valmiiksi useiden vuosien ajan. Ns. Hollitien alueelle on pyritty etsimään ratkaisua toimitilanäkökulmasta myös seurakunnan kanssa. Seurakunta on edelleen mukana alueen kokonaissuunnittelussa poislukien toimitilat. Kunnassa on tutkittu eri vaihtoehtoja kunnanviraston sijainnille, mutta kunnanvaltuusto on päättänyt 30.9.2019, että se sijoitetaan Hollitien alueelle. Hollitien alueella sijaitsevat kunnan rakennukset ovat: hallintotalo, (vanha hammashoitolan rakennus), kunnantalo ja tekninen siipi, virkailijoiden talo ja tekniikkatalo.

Hämeenkyrön kuntastrategian mukaan vahvuutenamme on, että julkiset rakennukset ovat käyttäjilleen turvallisia ja terveellisiä. Tavoitteena on toteuttaa järkevää ja perusteltua omistamista, omistajapolitiikkaa ja omaisuuden arvosta huolehtimista.

Tutkimusten mukaan nykyinen rakennusmassa on sekä osittain käyttökiellossa, purkuluvan saanutta ja massiivisen peruskorjauksen tarpeessa. Alueella on voimassaoleva asemakaava vuodelta 1966 ja keskustan oikeusvaikutteinen yleiskaava vuodelta 2001. Alueella ei ole rakennuskieltoa, rakentamisrajoitusta tai toimenpiderajoitusta. Kunnantalolla ei ole suojelumerkintöjä, mutta se sijaitsee arvokkaalla kulttuuriympäristöalueella (RKY). 

Talousarvion vuodelle 2022 investointiosassa on varauduttu edistämään hanketta vuosina 2022-2024. Elinympäristöpalvelut on jatkanut suunnittelua ulkopuolisen suunnittelukonsultin avulla tarkoituksena tuottaa päättäjille tietoa vaihtoehtoisista etenemistavoista ja niiden kustannusvaikutuksista. Osana talouden tasapainotus- ja sopeuttamisprosesseja on päädytty esittämään taloudellisesti kestävimpänä ratkaisuna investointia omaan taseeseen. Tähän perustuen elinympäristölautakunnalle esitetään linjattavaksi jotakin kolmesta vaihtoehdosta.

Ulkopuolisen konsultin kanssa valmistellut kolme vaihtoehtoa ovat:

Vaihtoehto 0 :

Hanketta ei enää edistetä.

Vaihtoehto 1 :

Kunnantalon purkaminen, virkailijoidentalon purkaminen, hallintotalon purkaminen, tontin realisointi ja uuden Hämeenkyrötalon rakentaminen puretun hallintotalon tilalle.

Vaihtoehto 2 :

Kunnantalon purkaminen, uuden osan (tekninen siipi) peruskorjaus ja uuden osan rakentaminen puretun vanhan kunnantalon tilalle.

Edellä olevista vaihtoehdoista vaihtoehto 1 täyttäisi parhaiten kunnan tarpeet tässä taloustilanteessa pitkäjänteisesti. Hankkeesta tullaan jatkossa informoimaan säännöllisesti hanketiedotteen muodossa.

Tarkempi esittely vaihtoehdoista on oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Elinympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle vaihtoehtoa 1. Sellaisella muutoksella, että uusi Hämeenkyrötalo rakennetaan Hollitien alueelle.

Esitettävä vaihtoehto: Kunnantalon purkaminen, virkailijoidentalon purkaminen, hallintotalon purkaminen, tontin realisointi ja uuden Hämeenkyrötalon rakentaminen Hollitien alueelle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

Hämeenkyrötalohanketta selostavat kokouksen aluksi elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen ja tilapalvelupäällikkö Harri Jääskeläinen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus käy keskustelun Hämeenkyrötalohankkeesta ja linjaa valmistelua. 

Päätös

Hallitus päätti, että asiaan palataan helmikuun 2022 loppuun mennessä. 

Valmistelija

  • Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hämeenkyrön kunnanvirastohanketta on käsitelty ja suunniteltu vuosien varrella useaan otteeseen eri toimielimissä. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt edellisen hankesuunnitelman 10.6.2019 (31 §) ja päättänyt, että teknisen käyttöikänsä päässä olevaa vanhaa kunnantaloa ei korjata. Valtuusto päätti 30.9.2021 (46 §), että uuden kunnantalon sijainti on Hollitien alue. Tulevan kunnantalon nimeksi on työn aikana tullut Hämeenkyrötalo.

Vuoden 2022 aikana on päivitetty hankesuunnitelma sekä sen liitteenä oleva tilaohjelmaluonnos, joka täsmentyy arkkitehtisuunnittelussa. Tavoitteena on muuntojoustava uudisrakennus, jonka tilat vastaavat nykyisiä tarpeita toiminnallisesti, taloudellisesti, terveydellisesti ja tila- ja energiatehokkaasti. Tällä hetkellä Hämeenkyrötaloon tulevia henkilöitä eri palvelualueilta on sijoittuneena viiteen eri kohteeseen: hallintotalo, asiointipiste, tekninen siipi, teollisuustalo ja Monitoimikeskus Silta. Neliöitä on käytössä noin 2 300 m2. Talo suunnitellaan noin 50 henkilölle ja alustava arvio tilatarpeesta on noin 1 300 m2.

Hankesuunnitelma ei ota kantaa lopullisiin päätöksiin mutta siinä esitetään rakennuksen sijaintivaihtoehdoiksi vanhaa kunnantalon tai puretun tekniikkatalon tontteja. Varsinaisen rakennusurakan suunnittelun ja rakentamisen on arvioitu kestävän kilpailutuksineen vuoden 2025 loppuun mutta siinä ei ole huomioitu mahdollisia mm. päätöksentekoon tai rakentamiseen liittyviä viivästyksiä. Tavoitehinta-arvio hankesuunnitelmassa on 4 345 000 euroa mutta lopullisen tilaohjelman neliöt, materiaalien ja energian hinnat ja muu kustannuskehitys vaikuttavat siihen.

Hankesuunnitelma liitteineen on yli 300-sivuinen ja siihen on koottu lähdeaineistoksi mm. kaikki tehdyt rakennustutkimukset. Hanke kytketään tänä vuonna käynnistyvään Hollitien alueen viitesuunnitteluun ja asemakaavamuutokseen.

Vuosi 2023 on tarkoitus käyttää suunnitteluun niin, että vuoden 2024 talousarvion valmistumiseen mennessä kunnanvaltuustolla on edellytyksiä tehdä päätöksiä hankesuunnitelman hyväksymisestä ja jatkotoimista. Talousarviossa tälle vuodelle on 100 000 euron määräraha suunnitteluun ja taloussuunnitelmavuosille arvio toteutuksesta vuosille 2024-2025 yhteensä 5 500 000 euroa.

Hankesuunnitelman käsittelyaikataulu on seuraava:

  • kunnanhallituksen ja elinympäristölautakunnan yhteinen keskustelutilaisuus 13.2.
  • päätöskäsittely elinympäristölautakunnan osalta 7.3.
  • valtuustoinfo 20.3.
  • päätöskäsittely kunnanhallitus 3.4., tarvittaessa vielä 17.4.
  • päätöskäsittely kunnanvaltuusto 24.4.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Elinympäristölautakunta

  • päättää osaltaan hyväksyä hankesuunnitelman ja tarvittaessa täydentää sitä
  • esittää hallitukselle ja edelleen valtuustolle hankesuunnitelman hyväksymistä

Päätös

 Hyväksyttiin.

Tiedoksi

kunnanhallitus, kunnanvaltuusto, tilapalvelupäällikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)