Elinympäristölautakunta, kokous 5.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Vesihuoltolaitos; palvelumaksuhinnasto 2026

HMKDno-2026-214

Valmistelija

  • Jari Luoma, yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.luoma@hameenkyro.fi

Kuvaus

Vesihuoltolaitoksen erilliset palvelumaksut perustuvat palvelujen tuottamisesta aiheutuviin keskimääräisiin kustannuksiin. Kustannukset muodostuvat henkilöstön työajasta, kaluston ja ajoneuvojen käytöstä, materiaaleista sekä toiminnan hallinnollisista yleiskustannuksista. Maksujen mitoituksessa on huomioitu kustannusten keskimääräinen taso siten, että maksut ovat kustannusvastaavia ja kohtuullisia vesihuoltolain edellyttämällä tavalla.

Erilliset palvelumaksut määräytyvät aiheuttamisperiaatteen mukaisesti ja kohdistetaan vain niille asiakkaille, jotka käyttävät kyseisiä palveluja. Näin varmistetaan, että yksittäisistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset eivät kohdistu muiden asiakkaiden maksettavaksi esimerkiksi perusmaksujen kautta.

Hinnoittelu on yhtenäinen ja tasapuolinen kaikille asiakkaille vastaavissa tilanteissa. Maksut on määritelty selkeinä ja ennakoitavina taksoina, jotta asiakkaalla on etukäteen tieto palvelun kustannuksista. Maksut ovat myös yleisesti linjassa muiden vastaavien vesihuoltolaitosten hinnoittelun kanssa.

Lisäksi erillisten palvelumaksujen tarkoituksena on tarvittaessa ohjata palvelujen tarkoituksenmukaiseen käyttöön ja vähentää tarpeettomia toimenpiteitä.

Edellisen kerran palvelumaksuhinnasto on tarkistettu vuonna 2014. 

Päätöksen peruste hallintosääntö §91

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ritva Asula-Myllynen, elinympäristöjohtaja, ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi

Elinympäristölautakunta päättää,​ että palvelumaksuhintoja korotetaan 50 %.

Tuomas Potila teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan esitetyn 50 prosentin korotuksen sijaan palvelumaksuja korotetaan kuluttajahintaindeksin mukaisesti. Tommi Hollo kannatti ehdotusta.
Koska muita ehdotuksia ei tehty, lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä muutetun päätösehdotuksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

yhdyskuntatekniikan päällikkö, toimistosihteeri Lähteenmäki

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
-    kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Hämeenkyrön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä, kello 15.00 mennessä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista
sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä,
joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä,
yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hämeenkyrön  kunnan elinympäristölautakunta.

Postiosoite: Härkikuja 7, 39100 Hämeenkyrö
Sähköpostiosoite: kirjaamo@hameenkyro.fi
Puhelinnumero:  03 - 565 23000