Valmistelija
Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi
Kuvaus
Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain mukaan kunnan tulee ilmoittaa prosentit verohallinnolle marraskuun alkupuolella. Kunnan tuloveroprosentti tulee määrätä 0,10 %-yksikön tarkkuudella.
Hämeenkyrön tuloveroprosentti vuonna 2026 oli 10,2. Talousarvio vuodelle 2027 on tehty nykyisen veroprosentin mukaisilla verotuloilla.
Kunnallisveron tuotto nykyisellä prosentilla on ensi vuonna 23,9 milj. euroa.
Lautakunnat ovat tehneet talousarvioesityksensä. Kunnanjohtajan johdolla on valmisteltu taloussuunnitelmaa vuosille 2027 - 2029. Suunnitelma on alijäämäinen kaikkina suunnitelmavuosina.
Tämän hetken (27.10.2026) valmisteluversion alijäämä suunnitelmavuosina
- 2027 noin 700 000 euroa
- 2028 noin 1 milj. euroa
- 2029 noin 1,3 milj.euroa
Kertynyttä ylijäämää on vuoden 2026 lopussa noin 5,7 milj. euroa ja suunnitelman mukaisin taloussuunnitelmaluonnoksen alijäämäluvuin vuoden 2029 lopussa noin 2,7 milj.euroa.
Talousarvio tulee valtuuston päätettäväksi joulukuun kokoukseen.
Päätösehdotus
Esittelijä
Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi
Hallitus esittää valtuustolle, että Hämeenkyrön tuloveroprosentti vuodelle 2027 on 10,2.
Asian käsittely
Keskustelun kuluessa Rauno Mäki esitti: tuloveroprosentti on 9,9.
Tanja Lahti kannatti.
Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys ja asiasta on äänestettävä. Hallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen äänestystavaksi, pohjaesitys on Jaa ja Mäen esitys on Ei.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 Jaa-ääntä ja 3 Ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi pohjaesityksen voittaneen äänestyksen ja tulleen hallituksen esitykseksi valtuustolle.
Päätös
Hallitus esittää valtuustolle, että Hämeenkyrön tuloveroprosentti vuodelle 2027 on 10,2.