HMKDno-2026-294
Hallintosääntö § 80 6 mom.
Apulaisjohtaja Oksi irtisanoutui virastaan ja viimeinen viranhoitopäivä oli 18.4.2026. Tästä eteenpäin päiväkodin johtaja Vulli on tehnyt merkittävän osan apulaisjohtajan tehtävistä ja tämä tarve jatkuu siihen asti, että uusi varhaiskasvatuksen opettaja, jonka tehtäviin sisältyy hallinnollisia tehtäviä ja päiväkodin johtajan sijaistamista, on aloittanut uudessa tehtävässä ja perehdyttäminen on saatu hoidettua.
Ovtes:n mukaan, jos viranhaltijan tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen tai tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä.
JUKO:n pääluottamusedustaja Rantanen ja henkilöstöpäällikkö Lammela ovat neuvotelleet em. tilanteen korvaamisesta päiväkodin johtaja Vullille.
Palvelujohtaja Levänen on esittänyt päiväkodin johtaja Vullille erilliskorvausta lisätehtävistä 468,43 euroa kuukaudessa ajalle 20.4.-21.6.2026.
Myönnän päiväkodin johtaja Vullille erilliskorvausta lisätehtävistä 468,43 euroa kuukaudessa ajalla 20.4.-21.6.2026.