Sivistyslautakunta, kokous 27.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Esiopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2026 alkaen

HMKDno-2026-260

Valmistelija

  • Kaisa Ojanen, varhaiskasvatuksen johtaja, kaisa.ojanen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hämeenkyrön kunnan esiopetussuunnitelmaa on päivitetty vastaamaan 1.8.2026 voimaan tulevia valtakunnallisia muutoksia, jotka koskevat oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistusta sekä varhennetun oppivelvollisuuden sääntelyn tarkentumista.

Perusopetuslain (628/1998) mukaisesti kunta on velvollinen järjestämään alueellaan esiopetusta oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna, ja huoltajan on huolehdittava lapsen osallistumisesta esiopetukseen tai muuhun tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Lisäksi perusopetuslain mukaan lapsi voidaan yksilöllisen arvion perusteella ottaa esiopetukseen myös säädettyä aikaisemmin. 

Varhennetun oppivelvollisuuden osalta esiopetuksen järjestämisessä noudatetaan perusopetuslain säännöksiä oppivelvollisuuden alkamisesta ja sen varhentamisesta sekä siihen liittyvästä tuen tarpeen arvioinnista ja järjestämisestä.

Opetushallituksen 1.8.2026 voimaan tulevien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutosten mukaisesti oppimisen ja kasvun tuen rakenteita on täsmennetty. 

Esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset koskevat erityisesti:

  • oppimisen ja kasvun tuen rakenteen tarkentamista
  • tuen tarpeen varhaisen tunnistamisen ja arvioinnin käytäntöjä
  • yhteistyötä huoltajien sekä eri asiantuntijoiden kanssa
  • varhennetun oppivelvollisuuden tilanteiden huomioimista esiopetuksen järjestämisessä

Päivitetty esiopetussuunnitelma korostaa varhaisen tuen merkitystä ja tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja oppimista. 

Varhennetun oppivelvollisuuden lisäksi esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin on lisätty kirjaukset liikunnallisen elämäntavan edistämisestä.  Kirjaukset opetussuunnitelman perusteissa ovat toiminnallisuuden lisäämistä, hyvinvoinnista huolehtimista sekä inklusiivinen toimintakulttuuri.

Päivitetty esiopetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2026 alkaen.

Pykälän liitteenä on päivitetty esiopetussuunnitelma ja oheismateriaaliessa perustetekstiin tulleet muutokset sekä varhennetun oppivelvollisuuden että liikunnallisen elämäntavan osalta.

Hallintosääntö § 107 mukaan sivistyslautakunta hyväksyy kuntakohtaiset opetussuunnitelmat.

Lausunto asian ratkaisemiseksi, varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Ojanen:

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Hämeenkyrön kunnan esiopetussuunnitelman päivityksen edellä esitetyllä tavalla siten, että se tulee voimaan 1.8.2026.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Sivistyslautakunta päättää varhaiskasvatuksen johtajan lausunnon mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Päiväkotien johtajat, alakoulujen rehtorit

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
-    kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Hämeenkyrön kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä, kello 15.00 mennessä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään on Hämeenkyrön  kunnan sivistyslautakunta.
Postiosoite:  Härkikuja 7, 39100 Hämeenkyrö
Sähköpostiosoite: kirjaamo@hameenkyro.fi
Puhelinnumero:  03 - 565 23000