§ 8 Myllykolun alueen käyttöoikeus Myllykolun Teatteri ry:lle

Lataa 

HMKDno-2026-219

Päätöspäivämäärä

5.5.2026

Päätöksen tekijä

Tilapalvelupäällikkö

Päätöksen peruste

Hallintosääntö §85

Kuvaus

Myllykolun teatterialue on ollut kunnan talouden vakauttamistoimenpiteiden yhteydessä tarkastelussa. Kunnan linjauksen mukaisesti on arvioitu sellaisia kiinteistöjä ja alueita, joilla ei ole kunnan oman palvelutuotannon kannalta käyttöä, ja joita on selvitetty mahdollisesti myytäväksi tai muulla tavoin järjesteltäväksi.Selvitystyön yhteydessä alueen kulttuurinen merkitys sekä sen käyttömahdollisuudet on arvioitu yhdessä alueen kulttuuritoimijoiden kanssa. Kunta on avoimesti kartoittanut kaikki Myllykolun teatterialueen kulttuuritoiminnasta kiinnostuneet tahot ja mahdollistanut osallistumisen neuvotteluihin yhdenvertaisesti. Prosessin aikana on noudatettu kuntalain, hallintolain ja kilpailulain periaatteita, erityisesti avoimuutta, tasapuolisuutta ja syrjimättömyyttä. Selvitysten ja neuvottelujen perusteella on todettu, että alueen myynnin sijaan tarkoituksenmukaisin ratkaisu on laatia käyttöoikeussopimus kunnan ja kulttuuriyhdistyksen välille siten, että alueen kulttuuritoiminta voi jatkua ja kehittyä. Asiasta on käyty ennakollista keskustelua kunnanhallituksessa ennen varsinaisia neuvotteluja, ja kunnanhallituksen keskustelujen perusteella on muodostunut tahtotila edetä käyttöoikeussopimuksen valmisteluun kulttuuritoimintaa tukevalla ratkaisulla.

Myllykolun alueen hoitaminen ja ylläpitäminen on ollut elinympäristöpalvelujen vastuulla. Alueen rakennuksiin kuuluvat Myllykolu (F.E.Sillanpään koti), kahvittelulato, silta, katsomorakenteet, näyttelijöiden tilat ja kuivaushuone, huoltorakennus sekä purjekatos.

Käyttöoikeuden saajalla on oikeus pitää yksin tai yhdessä muiden yhdistysten tai toimijoiden kanssa alueella tilaisuuksia ja tapahtumia. Käyttöoikeuden saaja saa sopimuksen voimassaolon ajaksi 
Myllykolu.fi domainin käyttöönsä. Käyttöoikeus ei muuta kiinteistön/rakennusten omistussuhteita. Kunta säilyttää alueen täyden määräys- ja hallintavallan.

Käyttöoikeuden saaja vastaa vuotuisista kuluista toteutuneiden kulujen mukaisesti. Hämeenkyrön kunta pystyttää ja purkaa purjekatoksen vuonna 2026 omalla kustannuksellaan.

Sopimus on astunut voimaan 28.4.2026 ja sen päättymispäivä on 31.12.2035.

Erillinen käyttöoikeussopimus on allekirjoitettu Hämeenkyrön kunnan ja Myllykolun Teatteri Ry:n välillä 28.4.02026.

 

Päätös

Päätän allekirjoittaa Hämeenkyrön kunnan ja Myllykolun Teatteri Ry:n välille käyttöoikeussopimuksen ajalle 28.4.2026-31.12.20235 käyttöoikeussopimuksen mukaisten ehtojen mukaisesti.

Allekirjoitus

Harri Jääskeläinen, tilapalvelupäällikkö

Organisaatiotieto

Tekniset palvelut