Kunnanhallitus, kokous 19.1.2026

§ 6 Kaavoitustaksa

HMKDno-2025-548

Valmistelija

  • Anna-Maria Niilo-Rämä, kaavasuunnittelija, anna-maria.niilo-rama@hameenkyro.fi

Kuvaus

Kunta laatii kaavoja kaavoitusohjelman ja hallituksen päätösten mukaisesti. Kunnan omat kaavoitustyöt ovat ensisijaisia kaavoitusresurssien käytössä. Yksityisten maanomistajien ja maanhaltijoiden tehdessä kaavoitusaloitteen laaditaan kaavoja ja kaavamuutoksia kunnanhallituksen päätösten mukaisesti. Kunnalla on oikeus alueidenkäyttölain 59 § mukaisesti periä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset. Myös uudistuva alueidenkäyttölaki tuo esille aloiteoikeuden ja aikatavoitteen kaavoitusaloitteen päätöksenteolle.

Maapoliittisen ohjelman päivitystyön yhteydessä on todettu tarve taksan laatimiseen kaavoituksen korvauksista. Hallitus päättää kaavan laadinnasta perittävän korvauksen taksan kohtien 1.-7. mukaan kaavan laadinnasta päätettäessä. Kaavan anoja allekirjoittaa maksusitoumuksen ennen kaavatyön aloittamista. Mikäli muutosta on hakenut useampi maanomistaja, jaetaan kustannukset heidän kesken. Perittävä korvaus määräytyy sen taksan perusteella, joka on ollut voimassa kaavan vireille tullessa. Kunta voi luopua kohtien 1-4 mukaisten korvausten perimisestä, mikäli kaavasta tai kaavamuutoksesta laaditaan maankäyttösopimus, jossa sovitaan kustannusten jaosta.

Kaavoituspäällikkö Leena Lahtinen on valmistellut asemakaavan, ranta-asemakaavan ja yleiskaavan laatimisesta ja muuttamisesta sekä maankäyttöön liittyvistä lausunnoista perittävien korvauksien osalta kaavoitustaksan hallituksen käsiteltäväksi. Lisäksi taksassa ovat maksun perimisen periaatteet.

Hallintosäännön 94 § mukaisesti hallituksen vastuulle kuuluu kaavoitus.

Liitteet: Kaavoitustaksa 10.11.2025

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus hyväksyy 10.11.2025 päivätyn kaavoitustaksan.

Tiedoksi

kaavasuunnittelija Niilo-Rämä, elinympäristöjohtaja Asula-Myllynen, toimistopäällikkö Hietala-Karlsson