Kunnanhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Aloitteet 2023

HMKDno-2024-4

Valmistelija

  • Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallintosääntö 31 §; Valtuutettujen ja vaikuttamistoimielinten aloitteet

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Vaikuttamistoimielimen valtuustoedustajalla on oikeus jättää vaikuttamistoimielimen tekemä aloite ja aloitetta käsitellään valtuustoaloitteen tavoin.

Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi vaan se lähetetään hallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava.

Hallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen ja vaikuttamistoimielinten tekemistä ja hallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Vuonna 2020 tehdyt valtuustoaloitteet, jotka on käsitelty vuonna 2023

  • Valtuustoaloite 4/2020; Tapahtuma-, liikunta- ja moottoriurheilualue
    Käsitelty valtuustossa 24.4.2023, 14 §, loppuunkäsitelty
     

Vuonna 2021 tehdyt valtuustoaloitteet, jotka on käsitelty vuonna 2023

  • Valtuustoaloite 7/2021; Hämeenkyrö-lipun käytön mahdollistaminen kaikille kuntalaisille
    Käsitelty valtuustossa 30.10.2023, 42 §, loppuunkäsitelty


Vuonna 2022 tehdyt valtuustoaloitteet, jotka on käsitelty vuonna 2023

  • Valtuustoaloite 4/2022; Lisäysesitys Hämeenkyrön kunnan muistamissääntöön, Hämeenkyrön kunnan pöytäviiri
    Käsitelty valtuustossa 9.10.2023, 34 §, loppuunkäsitelty
  • Valtuustoaloite 6/2022; Kisailu sähkön- ja lämmönkulutuksen pienentämisestä kunnan eri palvelualueilla
    Käsitelty valtuustossa 20.2.2023, 4 §, loppuunkäsitelty
     

Keskeneräiset valtuustoaloitteet vuodelta 2022

  • Valtuustoaloite 3/2022; emätilaperiaatteen kumoaminen
  • Valtuustoaloite 5/2022; työsuhdesähköpyörän käyttöönotto kunnan työntekijöille


Pykälän liitteenä on luettelo vuonna 2023 jätetyistä aloitteista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja, johanna.rannanjarvi@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen luettelon aloitteista ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

valtuuston listalle

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)