Kunnanhallitus, kokous 30.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 266 Aluehallintoviraston selvityspyyntö LSSAVI/9983/2023

HMKDno-2023-320

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Liisa Neronen, talous- ja hallintopäällikkö, liisa.neronen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Aluehallintovirasto on saanut 15 Heinijärven koulun oppilaiden vanhemmalta kantelun (Liite 6 ja 6.1).  Aluehallintovirasto on 26.6.2023 saapuneessa sähköpostissa (liite 1) pyytänyt sivistyslautakuntaa hankkimaan kanteluun selvitykset erikseen Jukka Talvitieltä ja Kimmo Leväseltä sekä lausumaan tämän jälkeen oma näkemyksensä asiasta. Talvitielle on esitetty selvityspyynnössä kuusi kysymystä ja Leväselle yksi kysymys. Vastaamiseen on saatu lisäaikaa lokakuun loppuun.

Asian käsittelystä:

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 29.5.2023 § 131 seuraavasti: jos kantelun johdosta pyydetty selvityspyyntö kohdistuu palvelujohtajana toimivan esittelijän toimintaan niin, että hän on esteellinen, selvityspyyntö osoitetaan kunnanhallituksen vastattavaksi.

Kunnanjohtaja on aluehallintoviraston lakimiehen tarkemmat ohjeet saatuaan antanut muun muassa seuraavan valmisteluohjeen: 

Koulutuksen järjestäjän ominaisuudessa lautakunta esittää lausuntonaan näkemyksensä ko. viranhaltijoiden toimintaan edellä mainittujen seitsemän kysymyksen osalta. Näkemyksessä otetaan kantaa ainakin toiminnan laillisuuteen ja riittävyyteen: vastaus annetaan erikseen kysymyksiin 1–6 ja kysymykseen 7.

Kunnanhallituksen 29.5.2023 § 131 antaman ohjeen mukaisesti vastaus kysymykseen 7 tuodaan myös kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Sivistyslautakunnan esittelijän ollessa esteellinen ja ensimmäisen sijaisen ollessa esteellinen (perhesyyt) asian esittelee kokouksessa sivistysjohtajan toinen sijainen talous- ja hallintopäällikkö Liisa Neronen. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Liisa Neronen, talous- ja hallintopäällikkö, liisa.neronen@hameenkyro.fi

Sivistyslautakunta

  1. merkitsee Heinijärven rehtorin ja sivistysjohtajan vastaukset (liite 2 ja 3) tiedokseen.
  2. hyväksyy liitteen 4  omana lausuntonaan vastaukseksi  Jukka Talvitietä koskevaan Aluehallintoviraston lausuntopyyntöön.
  3. hyväksyy liitteen 5  omana lausuntonaan vastaukseksi  Kimmo Levästä koskevaan Aluehallintoviraston lausuntopyyntöön. 

Päätös

Hyväksyttiin. Liitteissä 4 ja 5 oleviin lausuntoesityksiin tehtiin muutamia tarkennuksia ja lisäyksiä. 

Valmistelija

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallitus käsittelee asian palvelujohtajan vastauksen osalta. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24§ 1 momentin 6 kohdan mukaan kanteluasiakirjat ovat salassa pidettäviä ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan osalliselle. Sivistyslautakunnan linjauksen mukaisesti kanteluasiakirjat katsotaan salassa pidettäviksi, kunnes ratkaisu asiassa on annettu. Ratkaisu saataneen vasta vuoden 2024 lopussa.

Aluehallintoviraston selvityspyyntö on oheismateriaalina. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus hyväksyy lausuntonsa vastaukseksi sivistysjohtajaa koskevaan Aluehallintoviraston lausuntopyyntöön (sivistyslautakunta liite 5).

Hallitus pitää oikeana sitä, että sivistyslautakunta on päättänyt jatkaa Heinijärven koulun tilanteen selvittämistä marraskuun kokouksessaan.

Päätös

Hallitus siirsi asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. 

Valmistelija

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Kuvaus

Aluehallintovirasto ei ole selvityspyynnössään osoittanut vastaamistehtävää tai kysymyksiä kunnanhallitukselle. Hallituksen käsittely perustuu hallituksen itse 29.5.2023 § 131 antamaansa Aluehallintoviraston selvityspyyntöjen käsittelyä koskevaan ohjeistukseen: ”jos kantelun johdosta pyydetty selvityspyyntö kohdistuu palvelujohtajana toimivan esittelijän toimintaan niin, että hän on esteellinen, selvityspyyntö osoitetaan kunnanhallituksen vastattavaksi.”

Antamansa ohjeistuksensa perusteella hallitus ei käsittele koko selvityspyyntöä eikä vastaa siinä esitettyihin kysymyksiin. Hallituksella ei ole käytettävissään sellaisia yksityiskohtaisia tietoja, että hallitus voisi ottaa kantaa selvityspyynnön varsinaiseen sisältöön. Kannanotto kohdistuu esteelliseksi todetun palvelujohtajan toimintaan. Ohjeistuksellaan hallitus varmistaa sen, että kantelun kohteena olevan ja esteelliseksi todetun esittelijän oma toiminta tulee arvioiduksi. Ohjeistus koskee kaikkia esteellisiä palvelujohtajia vastaavan laillisuusvalvonnan yhteydessä.

Sekä sivistyslautakunta että kunnanhallitus antavat omat itsenäiset näkemyksensä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus hyväksyy kannanottonsa koskien sivistysjohtajaa koskevaan Aluehallintoviraston selvityspyyntöön.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Aluehallintovirasto, sivistyslautakunta

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)