Kunnanhallitus, kokous 15.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Seuloontien asemakaava ja asemakaavan muutos, hyväksyminen

HMKDno-2022-540

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leena Lahtinen, kaavoituspäällikkö, leena.lahtinen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Hallitus on tehnyt Seuloontien asemakaavan vireilletulosta päätöksen ja hyväksynyt hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman kokouksessaan 15.12.2014 § 140. Vireilletulosta ja nähtävilläolosta on tiedotettu 30.12.2014 julkaisemalla kuulutus paikallislehdessä, kunnan ilmoitustaululla sekä internet-sivuilla. Kaavoitusyksikkö valmisteli kaavaluonnosaineiston, joka 11.5.2015 päätöksellä asetettiin nähtäville 26.5.-12.6.2015 ajaksi kaavoitusyksikössä ja kunnan kotisivuilla. Mahdolliset mielipiteet eli huomautukset tuli toimittaa nähtävilläoloaikana. Kaavaluonnoksen nähtävilläpidon jälkeen on keskitytty kaavoituksessa muihin hankkeisiin ja tämä on ollut ns. levossa. Kunnalla on enää neljä tonttia vapaana Ahrolan asuinalueella ja kaava täydentää kunnan tonttitarjontaa sekä varmistaa tonttien riittävyyttä. Kaavatoimikunta on käsitellyt alueen kaavoitusta 13.10.2022 ja todennut että asia etenee hallituksen käsiteltäväksi ja nähtäville.

Asemakaava koskee Kiinteistöjä 108-436-8-23 Hietala, 108-436-8-16 Kotipirtti, 108- 436-8-24 Hietaniitty sekä osaa tilasta 108-436-8-18 Ojapelto II. Kunta on hankkinut maa-aluetta kaupalla ja tuolloin kauppakirjassa on tilan Hietala kohdalle sovittu sekä tilakeskuksen että yhden asuintontin kaavoittamisesta. Nämä ovat korttelissa 497/tontti 1 ja korttelissa 499/tontti 3. Kaavaluonnoksen nähtävilläolon jälkeen on tehty vähäisiä muutoksia kaavaan:

  •  Aluetta on laajennettu koskemaan peltoaluetta ja kaavan nimi on muutettu Seuloontien asemakaavaksi ja asemakaavan muutokseksi. Peltoalueelle (maatalousalue MT) kaava-alueen länsiosaan on osoitettu vesihuoltoverkostoa varten varattu alueen osa
  • Seuloontien katualue on levennetty 12 metriin ja Hietakujan katualue on nimetty uudestaan Tähkäkujaksi ja Seuloonkujan katualue Aurakujaksi. Kujien katualueita on levennetty 10 metriin. Lisäksi katualueiden kääntöpaikkoja on korjattu ja tarkistettu. Hietapolku on osoitettu jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi katualueeksi (pp).
  • Tähkäkujan ja Aurakujan länsipuolelle sekä Seuloontien pohjoispuolelle on osoitettu viherkäytävät (VL).
  • Erillispientalojen kortteli- ja rakennusalarajauksia, kortteli ja rakennuspaikkanumerointia, kerroslukumerkintöjä sekä katualueiden liittymäkieltomerkintöjä on tarkistettu ja samalla korttelinumerointia on muutettu. Kaavan yleisiin määräyksiin on lisätty autopaikkoja koskeva määräys ja maaperän radoniin liittyvä määräys.
     

Asemakaavassa on osoitettu erillispientalojen korttelialuetta (AO) 2,2 ha ja 12 kpl tontteja, maatalousaluetta (MT) noin 2,5 ha, virkistysaluetta (VL) 0,3 ha ja katualuetta noin 0,4 ha. Erillispientalojen korttelialueelle on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 5 000 k-m². Asemakaavan muutos koskee voimassa olevan asemakaavan maatalousaluetta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelit 497-499 ja 520-521 sekä virkistys- ja katualuetta. Asemakaava toteuttaa kunnan strategisen yleiskaavan tavoitteita ja tiivistää taajamaa, jossa elinympäristön laatu ja elinkeinoelämän toimintaympäristö paranee asutuksen lisääntyessä.

Liitteenä olevan 10.10.2022 päivätyn Seuloontien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen on laatinut dipl.ins. Pasi Lappalainen, Nosto Consulting Oy.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus

  1. hyväksyy 10.10.2022 päivätyn Seuloontien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen liiteaineistoineen sekä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja
  2. asettaa ne nähtäville varaten osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen ja pyytää lausunnot MRL 65 § ja MRA 27§, 30 § mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Leena Lahtinen, kaavoituspäällikkö, leena.lahtinen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Seuloontien asemakaava ja asemakaavan muutos koskee kiinteistöjä 108-436-8-23 Hietala, 108-436-8-16 Kotipirtti, 108- 436-8-24 Hietaniitty sekä 108-436-8-18 Ojapelto II (osa) sekä voimassa olevan asemakaavan maatalousaluetta. Suunnittelualue, jonka pinta-ala on n. 5,4 hehtaaria, sijaitsee Hämeenkyrön Ahrolantiestä erkanevan Seuloontien pohjoispuolella. Hämeenkyrön kuntapalvelut ovat noin kilometrin päässä, suunnittelualueesta luoteeseen. Alue rajautuu etelässä rakentuneisiin erillispientalojen korttelialueisiin, lounaassa ja lännessä maatalousalueeseen ja asemakaavoittamattomiin peltoalueisiin sekä pohjoisessa metsäalueeseen.

Asemakaavan tavoitteena on laajentaa Kirkonseudun asemakaavoitettua Ahrolantien asuinaluetta pohjoiseen ja osoittaa uutta katualuetta Seuloontien jatkeeksi sekä sijoittaa alueelle erillispientalojen korttelialuetta (AO).

Asemakaavaehdotus ja sen liiteaineisto on ollut nähtävillä kunnanvirastossa ja kunnan internet-sivuilla 30 päivän ajan 20.1.-22.2.2023 (MRL 65§, MRA27§). Nähtävilläolosta on tiedotettu julkaisemalla kuulutus UutisOiva-lehdessä, kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internet-sivuilla 18.1.2023. Tiedotekirje ja lausuntopyynnöt lähetettiin viranomaistahoille ja oasissa luetelluille osallisille.

Kaavaehdotuksesta saapui lausunnot Pirkanmaan ELY-keskukselta, Elinympäristölautakunnan lupajaostolta, Elinympäristölautakunnalta ja Sivistyslautakunnalta. Pirkanmaan maakuntamuseo ilmoitti, ettei sillä ole asiasta huomauttamista. Pirkanmaan liitto ilmoitti, ettei se anna lausunto ko. aineistosta. Ehdotuksesta saapui kaksi yksityishenkilön muistutusta. Ehdotusvaiheessa saapunut palaute on liitteenä. Saadun palautteen ja työneuvottelun perusteella kaavaehdotusta ja liiteaineistoa on tarkistettu ja muutettu kaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen seuraavasti:

  • erillispientalojen korttelin 497 aluevarausmerkintä on muutettu AO → AO-1 ja kaavamääräykseen on lisätty määräys ”Rakennuspaikalle saa rakentaa kaksi asuinrakennusta.”
  • korttelin 497 kerroslukumerkintä on muutettu I u ½ → ½k I u½
  • korttelin 521 rakennuspaikkoja on hieman laajennettu etelään lähivirkistysalueelle (VL)
  • virkistysaluetta (VL) on hieman kavennettu Seuloontien pohjoisosassa
  • rakennusalarajauksia on kaava-alueella kauttaaltaan tarkistettu
  • kaavan yleisiin määräyksiin on lisätty määräys ”Katon väri tulee olla tumman harmaa tai musta.”
  • kaavamerkinnän 250 + t150 kaavamääräystä on täydennetty muotoon ” Lukusarja, jossa ensimmäinen luku ilmoittaa rakennuspaikan asuinkerrosalan neliömetrimäärän ja toinen luku talousrakennuksille varattavan kerrosalan neliömäärän.
     

Kaavaselostukseen on tarkennettu ja korjattu muutoksenalaiset kohdat ja lisätty ehdotusvaiheen kuulemisen kuvaus. Ehdotusvaiheen lausunnoista ja muistutuksista sekä niihin annetuista vastineista sekä toimenpiteistä on laadittu vastineet selostuksen liitteeksi.  Muutosten voidaan katsoa olevan vähäisiä.

Asemakaavalla muodostuvat Hämeenkyrön korttelit 497-499 ja 520-521, jotka on osoitettu erillispientalojen (AO) rakentamiseen, sekä lähivirkistys- ja katualuetta. Tontteja on kaavassa yhteensä 12 kpl, joista yksityisomistuksessa on kortteli 497 ja tontti 499/3. Kunnan osalle tulisi 10 kpl rakennuspaikkoja. Tonttien keskikoko on n. 1600 neliömetriä ja rakennusoikeutta on osoitettu tonttikohtaisesti asuinkerrosalaa 250 km2 ja talousrakennuksille 150 km2. Jo rakentuneelle 497 korttelille on osoitettu asuinrakentamiseen 400 km2 kahden asuinrakennuksen osalle ja talousrakennuksille 200 km2. Osa alueesta on maatalousaluetta (MT). Kaavassa osoitetaan kolme uutta katua Seuloontie, Tähkäkuja ja Aurakuja sekä kevyen liikenteen katu Hietapolku. Alueelle on osoitettu vesihuoltoverkostoa varten varattu alueen osa.

Asemakaavassa on osoitettu erillispientalojen korttelialuetta noin 2,2 ha, maatalousaluetta noin 2,5 ha, virkistysaluetta noin 0,3 ha ja katualuetta noin 0,4 ha. Erillispientalojen korttelialueelle on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 5 000 k-m².

Kaavan laatija Pasi Lappalainen Nosto Consulting Oy:stä on toimittanut 6.4.2023 päivätyn Seuloontien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen -aineiston kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus

  1. toteaa tiedoksi saadun kaavaehdotuksesta saapuneet muistutukset ja lausunnot ja välittää ne edelleen kunnanvaltuuston tiedoksi.
  2. hyväksyy ehdotusvaiheen palautteeseen laaditun vastineluettelon ja siinä esitetyt vastineet ja toimenpiteet.
  3. toteaa, että kaavaehdotukseen ei ole tullut nähtävillä olon jälkeen oleellisia muutoksia, joten uusi nähtäville asettaminen ei ole tarpeen.
  4. hyväksyy ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy 6.4.2023 päivätyn Seuloontien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Tiedoksi

valtuuston listalle, kaavoituspäällikkö Lahtinen (toimenpidevastuu hallitus 15.5. päätöksestä)