HMKDno-2025-276
Lainsäädäntö ja toimivalta
Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitoksen viemäriverkoston toiminta-alue on hyväksytty 12.8.2014 § 57 teknisessä lautakunnassa ja 25.8.2014 § 91 kunnanhallituksessa.
Ympäristölautakunta on päätöksellään 16.11.2026 § 48 päättänyt delegoida vesihuoltolain 11 §:n mukaiset asiat (vapautukset liittymisvelvollisuudesta) ympäristötarkastajalle.
Ympäristölautakunnan päätös 18.04.2018 § 26 (HMKDno-2018–148): Ympäristölautakunnan linjaukset vesihuoltolain mukaisiin vapautushakemuksiin.
Vesihuoltolain 11 §:n mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä jos:
Lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
Päätös vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaisesta vapautushakemuksesta, jossa haetaan vapautusta Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta.
Hakijat
Kiinteistön Kivikartano 108-416-0007-0077:n omistaja.
Kiinteistön käyttötarkoitus ja ominaisuudet
Lomarakennus ja vierasaitta sijaitsevat kiinteistöllä Kivikartano 108-416-0007-0077. Kiinteistö on tilapäisessä käytössä, noin kaksi (2) kuukautta vuodessa. Rakennuksen varusteluihin kuuluu kuivakäymälä ja tiskiallas. Kiinteistön hulevedet imeytetään maaperään. Kiinteistön jätevedet johdetaan harmaavesisuodatin käymälän säiliökompostoriin. Jätevesien purkupaikan tai imeytysjärjestelmän suojaetäisyydet ovat: Kiinteistön rajasta 15 metriä, vesistöstä 15 metriä ja talousvesikaivosta 50 metriä. Käsitellystä jätevedestä saa näytteen. Talousvesi saadaan kiinteistöllä sijaitsevasta porakaivosta. Vesi riittää talouden tarpeisiin.
Hakemuksen perustelut
Hakija hakee vapautusta Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkostoon liittämisestä mm. seuraavin perustein: kiinteistöllä syntyvät harmaat jätevedet menevät erottelevaan kuivikekäymälään, jonka säiliöt tyhjennetään mökkikompostoriin. Harmaille jätevesille on harmaavesisuodatin. Kiinteistö sijaitsee sellaisella paikalla, johon on vaikeaa järjestää viemäröinti ja vesijohto (jyrkkää kalliorinnettä, jossa osittain metsänpohjaa, sammalta, jäkälää ja puita). Lisäksi veden kulutus on vähäistä. Porakaivon vesi tutkitaan säännöllisesti, edellinen tutkimus on tehty syyskuussa 2024. Lisäksi porakaivo on puhdistettu ja desinfioitu 2021. Kaivon tiiviys on tarkastettu 2025.
Olosuhteet
Kiinteistö sijaitsee viemäriverkoston toiminta-alueella. Kiinteistö ei sijaitse pohjavesialueella.
Lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty lausunto Pirtevalta sekä Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitokselta.
Pirtevan lausunto: Puollan vapautusta. Mikäli kiinteistön käyttö oleellisesti lisääntyy tai siellä tehdään rakennuslupaa edellyttäviä toimenpiteitä, tulisi se liittää vesi- ja viemäriverkostoon.
Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitoksen lausunto: Kiinteistö 108-416-0007-0077, sijaitsee viemäriverkoston toiminta-alueella ja se on mahdollista liittää viemäriin paineviemärinä kiinteistöpumppaamolla varustettuna.
Kiinteistölle Kivikartano 108-416-0007-0077 myönnetään määräaikainen vapautus viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta sekä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta. Vapautus on voimassa 31.12.2035 saakka, jonka jälkeen kiinteistö tulee liittää viemäriverkostoon ja vesijohtoon. Mikäli kiinteistön käyttö oleellisesti lisääntyy tai siellä tehdään rakennuslupaa edellyttäviä toimenpiteitä, tulisi se liittää vesi- ja viemäriverkostoon. Kaivon vedenlaatua tulee tarkkailla säännöllisesti.
Päätöksen perustelut
Kiinteistön määräaikaisen vapauttamisen ei katsota vaarantavan vesihuollon taloudellista tai asianmukaista hoitamista kunnan vesihuoltolaitoksen viemäriverkoston toiminta-alueella. Jätevesijärjestelmät ovat riittävät kiinteistön tarpeisiin eikä niistä arvioida aiheutuvan ympäristön pilaantumisen vaaraa. Vesijohtoon liittyminen voisi johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin.
Talousvesiverkostoon liittymisvapautus myönnetään, koska kiinteistölle saadaan riittävä määrä talousvettä talouden tarpeisiin. Talousveden laatua on tutkittu edellisen kerran vuonna 2024. Lisäksi kaivoon on tehty huoltotoimenpiteitä vuonna 2021 ja sen tiiviys on tarkastettu kuluvana vuonna.
Sovelletut oikeusohjeet
Vesihuoltolaki (119/2001) 10, 11, 32, 33 §
Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §