Kuvaus
Sivistyspalvelut maksaa käytössään olevista tiloista sisäistä vuokraa, mutta voi vuokrata tiloja edelleen. Hallintosäännön mukaan päätöksen tilojen vuokraamisesta tekee vastuualueen esihenkilö. Hinnasto ei koske Liikuntapalvelujen liikuntakäyttöön vuokraamia tiloja. Ne lasketaan liikuntapalveluiksi ja vuokran arvonlisävero on pienempi kuin muissa toiminnoissa. Vuokraa ei pääsääntöisesti peritä kunnan omilta toimijoilta tai silloin, kun kunta on mukana tilaisuuden järjestäjänä. Tämän pykälän hinnat koskevat organisaation ulkopuolisia käyttäjiä.
Tilojen käyttö on maksutonta joillekin erikseen mainituille yhteistyökumppaneille. Hämeenkyrön evankelisluterilaisen seurakunnan kanssa on käytäntönä ollut maksuton tilojen käyttö puolin ja toisin. Tästä käytännöstä neuvotellaan seurakunnan kanssa erikseen kevään aikana osana muitakin yhteistyökäytäntöjä.
Edellinen hinnasto on päätetty sivistyslautakunnassa syksyllä 2016. Se päivitettiin syksyllä 2018 Mahnalan Ympäristökoulun valmistuttua. Vuokrien korotus oli aluksi mukana talouden vakauttamisohjelmassa, mutta sen eurovaikutuksen ei ole arvioitu olevan merkittävä.
Vuoden 2016 hintatasoon esitetään noin 20 % korotusta.
Hallintosäännön 91 § mukaan lautakuntien päätösvaltaan kuuluu päättää maksut.
Lausunto asian ratkaisemiseksi, talous- ja hallintopäällikkö Liisa Neronen:
Sivistyslautakunta päättää
- sivistyspalvelujen hallinnoimien tilojen vuokrat liitteen 1 mukaisesti
- vapauttaa tilavuokrasta seuraavat yhteistyökumppanit:
-
Koulutilat:
- vanhempaintoimikunnat ja vanhempainyhdistykset
- kyläyhdistykset
- sellaiset Hämeenkyröön rekisteröidyt yhdistykset, jotka tekevät koulun kanssa kasvatuksellista ja opetuksellista, opetussuunnitelmassa mainittua yhteistyötä
- paikalliset ammattijärjestöt, joihin oma henkilökunta kuuluu.
- Kirjaston tilojen vuokrasta vapautetaan Hämeenkyrön kirjaston ystävät ry:n kokoukset ja tilaisuudet
- Paavo Yrjölän Urheilupuiston huoltorakennuksen kokoustilan vuokrasta vapautetaan urheiluseurat
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi
Sivistyslautakunta päättää talous- ja hallintopäällikön lausunnon mukaisesti.