Sivistyslautakunta, kokous 11.11.2026

§ 115 Heinijärven päiväkodin tulevaisuus, oikaisuvaatimus 7.10.2026 § 99 Tuomela (yhteyshenkilö)

HMKDno-2026-132

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Ojanen, varhaiskasvatuksen johtaja, kaisa.ojanen@hameenkyro.fi
Liisa Neronen, talous- ja hallintopäällikkö, liisa.neronen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Sivistyslautakunta on päättänyt Heinijärven päiväkodin lakkauttamisesta 9.9.2026 § 83. Kokouksen jälkeen ilmeni, että asian käsittelyssä oli tapahtunut menettelyvirhe. Keskustelun aikana kokouksessa tehtiin esitys valmisteluun palauttamisesta. Äänestyksen otsikoksi oli kuitenkin merkitty virheellisesti "Äänestys: Esittelijän pohjaesitys jaa, Koposen muutosesitys ei."

Hallintolaki määrää päätöksessä olevan virheen korjaamisesta. Lain 50 § mukaisesti viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe. Kuntalain 135 § mukaan päätökseen voi hakea muutosta, jos se on syntynyt virheellisessä järjestyksessä eli asiassa on menettelyvirhe.

Hallintolain 52 § mukaisesti viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan. Korjaaminen edellyttää, että asia käsitellään uudelleen ja asiassa annetaan uusi päätös. Asian uudelleenkäsittely on tarpeen, jotta asiassa saadaan lainmukainen päätös.

 

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoon kohdistuvat muutostarpeet perustuvat väestökehitykseen. Kunnassa toimii kolme omaa päiväkotia sekä kaksi palvelusetelipäiväkotia. Lapsimäärä on kokonaisuutena laskussa, ja syntyvyys on vähentynyt; vuonna 2025 syntyneitä lapsia oli 64, ja ikäluokkien koko on pienentynyt noin 80–90 lapsen tasolle. Alueellisesti suurin väheneminen on tapahtunut Heinijärven alueella, jossa ikäluokat ovat pienentyneet aiemmasta 12–16 lapsesta 4–8 lapseen. Keskustan alueella lapsimäärän ennustetaan pienenevän viiden vuoden aikana noin 50 lapsella, kun taas Sasin alueella lapsimäärän arvioidaan säilyvän tasaisempana.

Palveluverkon kokonaisarvion perusteella varhaiskasvatuksessa on tarve vähentää 3–5 lapsiryhmää. Perhepäivähoidon lakkauttaminen vastasi kooltaan yhtä ryhmää. Palveluverkon tiivistämisellä tavoitteena on nostaa jäljelle jäävien yksiköiden käyttöastetta sekä mahdollistaa osasta kiinteistöjä luopuminen.

Heinijärven päiväkodin toiminnan tarkastelu on osa tätä kokonaisuutta. Alueen varhaiskasvatusikäisten lasten määrän ennustetaan laskevan edelleen: toimintakaudella 2027–2028 lapsia arvioidaan olevan noin 43 ja 2028–2029 noin 32, minkä jälkeen määrän ennustetaan vakiintuvan noin 30 lapseen. Varhaiskasvatukseen osallistumisasteen (noin 84 %) perusteella palvelutarve alueella pienenee merkittävästi. Esiopetus on velvoittavaa, ja siihen osallistuu käytännössä koko ikäluokka. Alueen palveluiden käyttäjät jakautuisivat Heinijärven päiväkodin ja Jumesniemessä toimivan palvelusetelipäiväkoti Pomppiksen kesken, mikäli molemmat yksiköt jatkaisivat toimintaansa.

Alkaneella kaudella Heinijärven alueen varhaiskasvatukseen osallistuvien määrä on ennusteiden mukainen. Määrää nostaa muutamalla lapsella muualta kunnasta alueen yksiköihin kuljetettavat lapset. Lukuvuonna 2028–2029 kaikki Heinijärven alueen ikäluokat ovat alle 10 lapsen kokoisia esiopetus mukaan lukien. Kauden 2028–2029 alusta Heinijärven alueen lapsista omaan tuotantoon hakeutuvat on mahdollista sijoittaa Kirkonkylän päiväkotiin. Kirkonkylän päiväkodissa on tarvittavat ryhmätilat siirtyvälle ryhmälle. Sasin alueella päiväkodin ennustetaan täyttyvän lähialueen hämeenkyröläisistä lapsista. Vakituinen henkilöstö sijoitetaan jäljelle jääviin päiväkoteihin niihin tehtäviin, jotka tällä hetkellä on täytetty määräaikaisilla työntekijöillä. Arviolta yhden ryhmän henkilöstö siirtyy Kirkonkylän päiväkotiin Heinijärveltä siirtyvien lasten mukana. Henkilöstösäästö syntyy määräaikaisista työsuhteista vähentämällä.

Kuntalaisille on järjestetty aiheesta kuulemistilaisuudet 21.1.2026 ja 17.3.2026, lisäksi mielipiteitä ja palautteita sai jättää kunnan kirjaamoon 15.5.2026 asti. Sivistyslautakunta kävi Heinijärven päiväkodin tulevaisuudesta lähetekeskustelun kokouksessaan 27.5.2026. Henkilöstölle järjestettiin info- ja keskustelutilaisuus aiheesta 20.8.2026. Päivitetty vaikutusten ennakkoarviointi julkaistiin verkossa 1.9.2026.

Alueellista ja koko kuntatason kehitystä on kuvattu tarkemmin pykälän liitteenä olevassa vaikutusten ennakkoarvioinnissa.

Hallintosäännön § 107 mukaan sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu päättää toiminnan järjestämispaikoista.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Sivistyslautakunta päättää

  1. poistaa 9.9.2026 § 83 tekemänsä päätöksen ja päättää asian uudelleen asian aiemmassa käsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen takia
  2. pienenevään lapsimäärään perustuen, että Heinijärven päiväkodin toiminta päättyy 2.6.2028
  3. Mikäli Heinijärven alueella asuvien varhaiskasvatusikäisten ikäluokat kasvavat yli 10 lapsen ikäluokiksi, käsittelee sivistyslautakunta päiväkodin jatkon uudelleen

 

 

Asian käsittely:

Taina Sävilammi ilmoitti esteellisyydestään § 99-102 ja poistui pykälien käsittelyn ajaksi. Tilalle pykälien käsittelyn ajaksi tuli varajäsen Taru Kangas.

Keskustelun aikana Mervi Koponen teki esityksen asian palauttamisesta valmisteluun: 

Esitän asian palauttamista uudelleen valmisteluun siten, että selvitetään Heinijärven päiväkodin jatkamisen edellytykset yli yhden ryhmän yksikkönä niin kauan, kuin päiväkodin tiloja ei tarvita muuhun käyttöön.

Valmistelussa määritetään ennalta tiedossa olevat lapsi- ja/tai ryhmämäärään perustuvat kriteerit, joiden täyttyessä päiväkodin toiminta jatkuu ja joiden alittuessa päiväkodin toiminta päättyy.

Samalla vertaillaan tätä vaihtoehtoa päiväkodin lakkauttamiseen koko varhaiskasvatusverkon näkökulmasta. Samalla esitetään, miten vaihtoehdot suhteutuvat kunnan strategiaan. Vertailussa huomioidaan, että 3–5 htv:n henkilöstösopeutus voidaan toteuttaa myös vähentämällä ryhmiä muista yksiköistä. 

Lisäksi vaihtoehdoista esitetään todelliset henkilöstö-, kiinteistö-, tukipalveluvaikutukset euroina.

Asia tuodaan lautakunnalle päätöksentekoon syksyn 2026 aikana.

 

Kati Seppä kannatti. 

Puheenjohtaja totesi, että on tullut kannatettu esitys valmisteluun palautuksesta ja seuraa äänestys. Lautakunta hyväksyi äänestystavan asian päättäminen kokouksessa jaa, valmisteluun palautus ei.

Äänestys päättyi 5-4. Lautakunnan päätökseksi tuli asian päättäminen kokouksessa. Asian käsittelyä jatkettiin.

 

Seuranneen keskustelun aikana Mervi Koponen teki muutosesityksen:  

Esitän että Heinijärven päiväkodin toimintaa jatketaan toistaiseksi.

Mikäli päiväkotiin keväällä ilmoittautuvien lasten määrä laskee siten, että uusia lapsiryhmiä muodostuu vähemmän kuin yhden ryhmäkoon verran, asia otetaan uudelleen sivistyslautakunnan käsiteltäväksi ja toiminnan jatkoa arvioidaan uudelleen.

Perustelut: 

Toiminnan jatkamisella turvataan alueen varhaiskasvatuspalveluiden jatkuvuus ja lähipalveluperiaate. Ehdotetun ryhmäkoon sidottu ehto varmistaa sen, että toiminnan taloudellista ja toiminnallista kannattavuutta seurataan joustavasti ja siihen voidaan reagoida oikea-aikaisesti, mikäli lapsimäärä alueella vähenee merkittävästi.

 

Kati Seppä kannatti. 

Puheenjohtaja totesi, että on tullut kannatettu muutosesitys ja seuraa äänestys. Lautakunta hyväksyi äänestystavan sivistysjohtajan pohjaesitys jaa, muutosesitys ei.

Lautakunnan päätökseksi tuli äänestyksen jälkeen sivistysjohtajan esitys äänin 5–4.

 

Päätös

Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 5-4.

Esteellisyys

Taina Sävilammi.
Esteellisyyden syy: palvelun käyttäjä.

Äänestystulokset

  • Kyllä 5 kpl 56%

    Carl Willandt, Aleksi Melto, Suvi Järvenpää, Jarmo Järvinen, Mauri Lepola

  • Ei 4 kpl 44%

    Taru Kangas, Kati Seppä, Katariina Hätönen, Mervi Koponen

  • Kyllä 5 kpl 56%

    Jarmo Järvinen, Carl Willandt, Suvi Järvenpää, Aleksi Melto, Mauri Lepola

  • Ei 4 kpl 44%

    Kati Seppä, Katariina Hätönen, Mervi Koponen, Taru Kangas

Valmistelija

  • Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Kuvaus

Saara Tuomela on lähettänyt 27.10.2026 kunnan kirjaamoon oikaisuvaatimuksen sivistyslautakunnan päätökseen 7.10. 2026 § 99:

 

Oikaisuvaatimus 

Sivistyslautakunnalle 

Oikaisuvaatimus päätöksestä § 99 Heinijärven päiväkodin tulevaisuus 

Vaadimme sivistyslautakunnan 7.10.2026 tekemän päätöksen § 99 Heinijärven päiväkodin  tulevaisuus, päätöksen poistaminen ja asian päättäminen uudelleen, kumoamista ja asian  palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. 

Sivistyslautakunta poisti 9.9.2026 tekemänsä päätöksen asian käsittelyssä tapahtuneen  menettelyvirheen vuoksi ja ratkaisi asian uudelleen. Uusi päätös on kuitenkin sisällöltään  olennaisilta osin sama kuin aiempi päätös. Alkuperäisestä päätöksestä tehdyt  oikaisuvaatimukset raukesivat päätöksen poistamisen seurauksena, minkä vuoksi niissä  esitettyjä päätöksen tietopohjaa ja perusteluja koskevia kysymyksiä ei käsitelty sisällöllisesti. Perustelemme vaatimusta sillä, että päätöksen keskeisten johtopäätösten perusteet eivät  ilmene päätösaineistosta riittävän selkeästi eikä päätöksen tueksi käytettyä selvitystä voida  kaikilta osin pitää riittävänä. Päätös Heinijärven päiväkodin toiminnan päättämisestä  perustuu olennaisilta osin tulevaa väestökehitystä koskeviin ennusteisiin, vaikka toiminnan  on tarkoitus päättyä vasta kesällä 2028. 

Päätösaineistosta ei ilmene riittävällä tavalla ennusteissa käytetty laskentamenetelmä,  lähtöaineisto, alueellinen rajaus eikä keskeisten johtopäätösten taustalla olevat oletukset.  Alkuperäisessä oikaisuvaatimuksessa nostettiin esiin useita päätöksen tietopohjaa koskevia  kysymyksiä, mutta uuden päätöksen yhteydessä näihin ei ole saatu sisällöllisiä vastauksia  eikä päätöksen perusteluja ole olennaisesti täydennetty. Tietopyyntövastauksen sekä  vaikutusten ennakkoarvioinnin tarkempi tarkastelu tukevat käsitystä siitä, että päätöksen  keskeisiä perusteluja ei ole esitetty päätöksentekijöiden arvioitavaksi riittävän läpinäkyvästi.  Tämän vuoksi päätöksentekijöillä ja kuntalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta arvioida  päätöksen perustelujen luotettavuutta, johdonmukaisuutta eikä päätöksen perustana olleen  selvityksen riittävyyttä. Päätöksen valmistelua ei voida pitää kaikilta osin riittävänä, eikä  päätöksenteon tueksi esitettyjen selvitysten perusteella ole mahdollista arvioida asian  vaikutuksia, vaihtoehtoja ja taloudellisia seurauksia kokonaisuutena. 

 

1.  Päätöksessä ei ole riittävästi arvioitu nykyisen palvelutarpeen suhdetta ennusteisiin 

Tietopyyntöön saadun vastauksen (Liite: Vastaus tietopyyntöihin eml.) perusteella  Heinijärven päiväkodin täyttöaste oli elokuussa 2026 kunnan korkein. Päiväkodin vahvistettu täyttöaste oli keskimäärin 96,4 % ja 31.8.2026 peräti 101,0 %. Samana ajankohtana  Kirkonkylän päiväkodin vastaava täyttöaste oli 89,4 % ja Sasin päiväkodin 84,1 %. Myös käyttöaste oli Heinijärvellä kunnan korkein. Heinijärven käyttöaste oli keskimäärin 81,4 %, kun Kirkonkylän käyttöaste oli 70,0 % ja Sasin 72,3 %.  

Lisäksi kunta on tietopyyntövastauksessaan (Liite: Vastaus tietopyyntöihin eml.) ilmoittanut,  että 1.1.2026 Heinijärvelle oli ensimmäisenä hakutoiveena hakenut 31 lasta ja  paikkapäätöksiä Heinijärvelle oli tehty 32, eli käytännössä kaikki Heinijärven ensisijaiseksi  vaihtoehdoksi valinneet lapset ovat saaneet paikan Heinijärveltä. Päätösaineistosta ei  myöskään ilmene, onko arvioitu sellaisia tekijöitä, jotka ovat voineet vaikuttaa Heinijärven  päiväkodin hakijamääriin ennen varsinaista hakuprosessia. Päiväkodin tulevaisuutta koskeva  valmistelu ja mahdollisen toiminnan päättymisen julkinen käsittely ovat voineet vaikuttaa  perheiden päiväkotivalintoihin. Päätösaineistosta ei ilmene, onko valmistelussa arvioitu  tällaisten tekijöiden mahdollista vaikutusta hakijamääriin tai palvelukysynnän arviointiin.  Tämän vuoksi hakijamäärien perusteella ei voida ilman lisäselvityksiä arvioida, antavatko ne  täydellisen kuvan Heinijärven päiväkodin todellisesta kysynnästä. 

Edellä mainitut tiedot osoittavat, että Heinijärven päiväkodille on tällä hetkellä vahvaa  kysyntää ja että yksikkö toimii erittäin korkealla täyttö- ja käyttöasteella. Päätöksessä ei ole  riittävästi arvioitu sitä, miten nykyinen toteutunut palvelutarve suhteutuu ennusteisiin, joihin  lakkauttamispäätös perustuu. Päätöksen valmistelu antaa näin ollen puutteellisen kuvan  palvelun todellisesta käytöstä päätöksentekohetkellä.  

Lautakunta on tehnyt päiväkodin lakkauttamista koskevan päätöksen tilanteessa, jossa  Heinijärven päiväkodin käyttö- ja täyttöaste olivat kunnan korkeimmat. Vaikka päiväkodin  kapasiteettia ja henkilöstöresursseja olisi jo aiemmin sopeutettu, osoittavat käyttö-, täyttö- ja hakijatiedot edelleen vahvaa toteutunutta palvelukysyntää. Päätösaineistosta ei ilmene,  miten nämä tiedot on huomioitu arvioitaessa tulevaa palvelutarvetta ja päiväkodin  toimintaedellytyksiä. 

 

2.  Päätöksen ehtona olevan 10 lapsen ikäluokkarajan perusteet eivät ilmene aineistosta 

Päätöksessä todetaan: 

"Mikäli Heinijärven alueella asuvien varhaiskasvatusikäisten ikäluokat kasvavat yli 10 lapsen ikäluokiksi, käsittelee sivistyslautakunta päiväkodin jatkon uudelleen."

Kyseinen raja on osa itse päätöstä ja sillä on merkittävä vaikutus Heinijärven päiväkodin  tulevaisuuteen. 

Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene: 

  • miksi juuri 10 lasta on valittu rajaksi, 
  • miten raja liittyy varhaiskasvatuksen ryhmärakenteeseen, 
  • miten raja liittyy henkilöstömitoitukseen, 
  • miten raja liittyy päätöksen taloudellisiin perusteisiin, 
  • miten väestöennusteista ja osallistumisastearvioista on johdettu johtopäätös, jonka mukaan Heinijärven päiväkoti muuttuisi yhden ryhmän yksiköksi.

 

Koska päätös perustuu olennaisilta osin kyseiseen rajaan, tulisi sen taustalla olevien perusteiden käydä ilmi selkeästi päätöksenteon tueksi laaditusta aineistosta.  Tietopyyntövastauksessa (Liite: Vastaus tietopyyntöihin eml.) kunta toteaa, että vaikutusten  ennakkoarvioinnissa käytetty yli 10 lapsen raja perustuu Heinijärven alueen  varhaiskasvatusikäisten lasten ikäluokkien kokoon ennen ikäluokkien voimakasta  pienenemistä. Näin ollen päätöksen keskeinen arviointikriteeri perustuu kunnan  määrittelemään rajaan, jonka muodostumisen perusteet eivät ilmene päätösaineistosta.  Päätöksen valmistelussa ei ole osoitettu, miksi juuri 10 lapsen ikäluokkarajaa on pidetty  päiväkodin toiminnan jatkumisen kannalta ratkaisevana tai miten raja liittyy päiväkodin  arvioituun ryhmärakenteeseen, toimintaedellytyksiin tai taloudellisiin vaikutuksiin. Koska 10 lapsen ikäluokkaraja on kirjattu itse päätökseen päiväkodin jatkoa koskevan  uudelleenkäsittelyn ehdoksi, sen perusteiden tulee ilmetä päätösaineistosta riittävän  selkeästi. 

 

3.  Arvio yhden ryhmän päiväkodista ei ilmene laskennallisesti eikä käyttäjäpohjan osalta päätösaineistosta 

Päätöksen valmisteluaineistossa on katsottu, että Heinijärven päiväkoti olisi tulevaisuudessa yhden ryhmän yksikkö. Samalla pöytäkirjassa todetaan, että toimintakaudella 2028–2029  alueella arvioidaan olevan noin 32 varhaiskasvatusikäistä lasta ja varhaiskasvatukseen  osallistumisasteen olevan noin 84 prosenttia.  

Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene: 

  • miten lasten määrä on laskettu, 
  • mitä päätöksessä käytetyllä käsitteellä "Heinijärven alue" tarkoitetaan ja millä maantieteellisellä rajauksella ennuste on laadittu
  • miten palvelusetelipäiväkoti Pomppiksen vaikutus on huomioitu, 
  • kuinka monen lapsen arvioidaan käyttävän kunnallista varhaiskasvatusta, 
  • miten esiopetukseen osallistuvien lasten määrä on huomioitu laskelmissa, 
  • miten muualta kunnasta Heinijärven päiväkotiin hakeutuvat tai kuljetettavat lapset on huomioitu, 
  • miten näistä tiedoista on päädytty yhden ryhmän yksikköä koskevaan johtopäätökseen.  

 

Päätösaineistossa todetaan, että toimintakaudella 2028–2029 Heinijärven alueella arvioidaan olevan noin 32 varhaiskasvatusikäistä lasta ja varhaiskasvatukseen osallistumisasteen olevan noin 84 prosenttia. Näillä lähtötiedoilla varhaiskasvatukseen osallistuisi arviolta noin 27 lasta. Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene, miten tästä lapsimäärästä on johdettu johtopäätös, että Heinijärven päiväkoti olisi yhden ryhmän yksikkö. Aineistosta ei ole arvioitavissa, kuinka  moni lapsista käyttäisi kunnallista varhaiskasvatusta, kuinka moni mahdollisesti yksityistä  varhaiskasvatusta, miten esiopetukseen osallistuvat lapset on huomioitu tai miten päiväkodin tosiasiallinen käyttäjäkunta on otettu huomioon. Näin ollen päätöksentekijöiden ei ole ollut  mahdollista arvioida, millä laskennallisella perusteella noin 27 varhaiskasvatukseen  osallistuvasta lapsesta on päädytty yhden ryhmän päiväkotia koskevaan johtopäätökseen. 

Päätösaineistossa todetaan lisäksi, että esiopetus on velvoittavaa ja siihen osallistuu  käytännössä koko ikäluokka. Samalla todetaan, että alkaneella toimintakaudella Heinijärven  alueen varhaiskasvatukseen osallistuvien määrää nostavat muualta kunnasta alueen  yksiköihin kuljetettavat lapset. Aineistosta ei kuitenkaan ilmene, miten nämä tekijät on  huomioitu arvioitaessa Heinijärven päiväkodin vuoden 2028–2029 palvelutarvetta ja  ryhmärakennetta. Näin ollen ei ole arvioitavissa, miten alueen lapsimääräennusteesta,  esiopetukseen osallistuvien lasten määrästä, varhaiskasvatuksen osallistumisasteesta sekä  päiväkodin todellisesta käyttäjäkunnasta on johdettu johtopäätös yhden ryhmän päiväkodista.  

Lisäksi päätösaineistosta ei ilmene, mitä päätöksessä ja vaikutusten ennakkoarvioinnissa  käytetyllä käsitteellä "Heinijärven alue" tarkoitetaan eikä sitä, millä maantieteellisellä  rajauksella Heinijärven päiväkodin tulevaa palvelutarvetta on arvioitu. Aineistosta ei ole  arvioitavissa, perustuuko ennuste ainoastaan Heinijärven alueella asuvien lasten määrään vai onko siinä huomioitu myös päiväkodin tosiasiallinen käyttäjäkunta. Heinijärven päiväkotia  käyttävät käytännössä lapset useilta lähialueilta, kuten Herttualasta, Kalkunmäestä,  Kyröspohjasta, Jumesniemestä, Haukijärveltä, Kierikkalasta, Laitilasta ja Vanajasta.  Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene, miten näiden alueiden lapsimäärät on huomioitu  ennusteessa tai onko niitä huomioitu lainkaan. Mikäli ennuste on laadittu suppeammasta  alueesta kuin mistä päiväkotia tosiasiallisesti käytetään, voi tällä olla olennainen vaikutus  arvioon päiväkodin tulevasta lapsimäärästä sekä siitä johdettuun johtopäätökseen yhden  ryhmän yksiköstä. Tämän vuoksi päätösaineistosta ei ole mahdollista arvioida, vastaako  ennusteessa käytetty tarkastelualue Heinijärven päiväkodin todellista palvelualuetta. 

Epäselväksi jää siis, millä perusteella eri lähialueet on sisällytetty tai jätetty pois Heinijärven alueen väestö- ja palvelutarve-ennusteista. Esimerkiksi Laitilan alueen asema jää  epäselväksi. Alueella asuu tälläkin hetkellä useita päiväkoti- ja alakouluikäisiä lapsia lyhyen etäisyyden päässä Heinijärven päiväkodista ja koulusta, mutta päätösaineistosta ei ilmene,  onko alueen lapsia huomioitu Heinijärven palvelutarvetta koskevissa ennusteissa vai kohdistettu johonkin muuhun tarkastelualueeseen. Tällä voi olla merkitystä arvioitaessa  alueen nykyistä ja tulevaa palvelutarvetta. 

Jotta nykyisiä lapsimääriä, aiempien vuosien toteutuneita ikäluokkia ja tulevaisuutta koskevia ennusteita voitaisiin vertailla keskenään luotettavasti, tulisi ennusteissa käytetyn aluejaon  olla läpinäkyvä ja päätösaineistosta selkeästi todettavissa. Kuntalaiset ovat pyytäneet  tarkennusta ennusteissa käytettyyn aluerajaukseen, mutta rajauksen sisältöä ei ole avattu  päätöksenteon yhteydessä. Tämän vuoksi kuntalaisten ja päätöksentekijöiden ei ole ollut  mahdollista arvioida, ovatko ennusteet laadittu johdonmukaisella ja vertailukelpoisella tavalla tai miten mahdolliset rajausratkaisut ovat vaikuttaneet ennusteiden lopputulokseen.

Yhden ryhmän yksikköä koskeva johtopäätös muodostaa yhden päätöksen keskeisimmistä  perusteista. Keskeisen johtopäätöksen laskennallisen perustan tulisi olla päätöksentekijöiden ja kuntalaisten arvioitavissa. Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene,  miten väestöennusteesta, osallistumisasteesta, esiopetuksesta, päiväkodin todellisesta  käyttäjäkunnasta sekä palvelunkäyttöä koskevista oletuksista on päädytty tähän  johtopäätökseen. Tämän vuoksi päätöksentekijöillä ja kuntalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta  arvioida, perustuuko yhden ryhmän päiväkotia koskeva johtopäätös riittävään, läpinäkyvään ja todennettavissa olevaan tietopohjaan. 

 

4.  Palveluverkon 3–5 ryhmän supistustarpeen kohdentamisen perusteet eivät ilmene päätösaineistosta 

Päätöksessä todetaan, että palveluverkon kokonaisarvion perusteella varhaiskasvatuksessa on tarve vähentää 3–5 lapsiryhmää. Samalla todetaan, että perhepäivähoidon lakkauttaminen vastasi kooltaan yhtä ryhmää. Vaikutusten ennakkoarvioinnissa puolestaan  arvioidaan, että Heinijärven päiväkoti supistuisi kolmesta ryhmästä yhden ryhmän yksiköksi.   Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene: 

  • miten koko kunnan 3–5 ryhmän supistustarve jakautuu eri yksiköiden välillä,
  • kuinka suuri osa supistustarpeesta toteutuisi ilman Heinijärven päiväkodin lakkauttamista, 
  • miksi Heinijärven päiväkodin arvioitu supistuminen ei riittäisi osaksi palveluverkon sopeuttamista. 

 

Tämän vuoksi päätöksen yhteys palveluverkolle esitettyyn kokonaissopeutustarpeeseen jää epäselväksi. Päätöksestä ei ilmene, onko palveluverkon 3–5 ryhmän vähentämistarvetta  tarkasteltu yksikkökohtaisesti vai ainoastaan koko kunnan tasolla. Näin ollen ei ole  arvioitavissa, miksi palveluverkon sopeuttamistarve on katsottu edellyttävän juuri Heinijärven päiväkodin lakkauttamista eikä esimerkiksi toteutuvan muilla jo päätetyillä tai ennakoiduilla rakenteellisilla muutoksilla. 

 

5.  Taloudelliset vaikutukset eivät ilmene riittävän tarkasti 

Päätöstä perustellaan muun muassa palveluverkon tiivistämisellä, käyttöasteiden nostamisella ja mahdollisuudella luopua osasta kiinteistöjä. 

Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene: 

  • miten henkilöstövaikutusten euromääräinen arvio on muodostettu ja miten henkilöstöjärjestelyjen kokonais- ja nettovaikutukset on huomioitu, 
  • miten kiinteistövaikutusten euromääräinen arvio on muodostettu, 
  • miten tukipalveluvaikutusten euromääräinen arvio on muodostettu, 
  • mikä on päätöksen kokonaistaloudellinen nettovaikutus euroina, 
  • miten vaihtoehtojen kokonaistaloudellinen vertailu on toteutettu.

 

Päätösaineistossa on esitetty henkilöstösäästöarvio 135 900–226 500 euroa vuositasolla,  mutta aineistosta ei ilmene, miten säästö on laskettu tai mikä on päätöksen arvioitu  nettovaikutus kokonaisuutena. Päätösaineistosta ei myöskään ilmene tukipalvelusäästöjen  määrä euroina, mahdollisten kiinteistösäästöjen määrä euroina eikä vaihtoehtojen välistä  euromääräistä vertailua. Tämän vuoksi päätöksentekijöiden ei ole ollut mahdollista arvioida  päätöksen kokonaistaloudellisia vaikutuksia. 

Päätösaineistossa viitataan myös mahdollisuuteen luopua osasta kiinteistöjä, mutta  aineistosta ei ilmene, mihin kiinteistöön tai kiinteistöihin tämä arvio perustuu.  Samanaikaisesti kunnanvaltuusto on päättänyt keväällä 2026 Heinijärven koulutoiminnan  jatkamisesta, ja koulukiinteistöä on edelleen ylläpidetty sekä siihen on kohdistettu  investointeja. Päätösaineistosta ei ilmene, onko arvioitu sitä, missä määrin mahdolliset  kiinteistösäästöt ovat tosiasiallisesti saavutettavissa tilanteessa, jossa koulutoiminta alueella jatkuu.                  

Päätösaineistosta ei myöskään ilmene, miten päiväkodin käytössä olevien tilojen suhde  koulun toimintaan on huomioitu kiinteistösäästöjä arvioitaessa. Mikäli koulu ja päiväkoti  käyttävät yhteisiä tiloja tai tukipalveluita, ei aineistosta ole arvioitavissa, missä laajuudessa  päiväkodin toiminnan päättäminen vähentäisi kiinteistöjen ylläpidosta aiheutuvia  kustannuksia. 

Heinijärven koulun ja päiväkodin toiminnassa on ainakin sellaisia yhteisiä tiloja ja rakenteita,  joiden perusteella esitettyjen säästöjen toteutuminen edellyttäisi tarkempaa selvittämistä.  Koulun oppilaat ruokailevat päiväkotirakennuksessa sijaitsevassa ruokalassa, minkä vuoksi  rakennuksen ylläpidosta, lämmityksestä ja peruskäytöstä aiheutuvat kustannukset eivät  välttämättä poistu päiväkotitoiminnan päättyessä. Lisäksi koululla ja päiväkodilla on yhteinen  piha- ja pysäköintialue, jonka talvikunnossapidosta ja muusta ylläpidosta on huolehdittava  niin kauan kuin koulu toimii alueella. Päätösaineistosta ei ilmene, onko näiden  yhteiskäyttöisten tilojen ja alueiden vaikutusta tosiasiallisesti arvioitu kiinteistökustannusten  säästöjä laskettaessa. 

Sivistyslautakunnan kokouksissa 9.9.2026 ja 7.10.2026 tehtiin kannatetut palautusesitykset,  joissa pyydettiin vaihtoehtojen henkilöstö-, kiinteistö- ja tukipalveluvaikutusten esittämistä  euroina sekä vaihtoehtojen tarkempaa arviointia. Päätösaineistossa on esitetty arvio  henkilöstösäästöistä, mutta kiinteistö- ja tukipalveluvaikutuksia ei ole esitetty euromääräisesti eikä vaihtoehdoista ole laadittu kokonaistaloudellista vertailua. Näin ollen  päätöksentekijöiden ei ole ollut mahdollista arvioida eri vaihtoehtojen todellisia  nettovaikutuksia kunnan talouteen. 

Päätösaineistossa ei esitetä valmista vertailua päiväkotien lapsikohtaisista kustannuksista  eikä arvioida Heinijärven päiväkodin kustannustehokkuutta suhteessa kunnan muihin  päiväkoteihin. Päätösaineistossa ei myöskään esitetä tunnuslukuja tai johtopäätöksiä, joiden  avulla päätöksentekijät olisivat voineet arvioida eri päiväkotien kustannustehokkuutta.  Aineistossa esitettyjen vuoden 2024 toimintakulujen ja vuoden 2026 lapsimäärien perusteella voidaan kuitenkin laskea, että Heinijärven päiväkodin toimintakulut olivat noin 14 100 euroa  lasta kohden, kun vastaava laskennallinen kustannus oli Kirkonkylän päiväkodissa noin 17 600 euroa ja Sasin päiväkodissa noin 19 100 euroa lasta kohden. Myös henkilöstökulut lasta  kohden olivat Heinijärvellä muita yksiköitä alemmat. Näiden tunnuslukujen merkitystä ei  kuitenkaan arvioida päätösaineistossa eikä niitä suhteuteta päätöksen taloudellisiin  perusteluihin. 

On mahdollista, että lapsimäärän vähentyessä kustannukset lasta kohden tulevaisuudessa  nousisivat. Päätösaineistossa ei kuitenkaan esitetä laskelmia siitä, millaisiksi kustannukset  yhden ryhmän päiväkodissa arvioidaan muodostuvan, kuinka suuri kustannusten nousu olisi  tai miten nämä kustannukset vertautuisivat päiväkodin lakkauttamisen jälkeen jäljelle jääviin  henkilöstö-, kuljetus-, kiinteistö- ja tukipalvelukustannuksiin.  

Päätöksentekijöille ei ole esitetty laskennallista eikä euromääräistä vertailua päiväkodin  jatkamisen, yhden ryhmän yksiköksi supistamisen ja toiminnan lakkauttamisen välillä. Näin  ollen ei ole ollut mahdollista arvioida, kuinka merkittäviä päätöksellä tavoitellut säästöt  tosiasiallisesti olisivat, ovatko ne saavutettavissa esitetyillä toimenpiteillä tai ovatko ne  oikeassa suhteessa päätöksestä aiheutuviin vaikutuksiin. 

 

6.  Vaihtoehtoisten ratkaisujen arviointi ei ilmene riittävästi päätösaineistosta 

Kokouksessa esitettiin asian palauttamista valmisteluun muun muassa sen selvittämiseksi: 

  • voisiko päiväkoti jatkaa yli yhden ryhmän yksikkönä, 
  • millaiset lapsi- tai ryhmämääräkriteerit olisivat tarkoituksenmukaisia, 
  • miten eri vaihtoehdot suhteutuvat koko varhaiskasvatusverkkoon, 
  • mitä vaihtoehtojen todelliset eurovaikutukset ovat.  

 

Päätösaineistosta ei ilmene, että palautusesityksessä esille nostettuja vaihtoehtoja olisi  arvioitu ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Päätöksentekijöille ei siten ole esitetty  vertailua siitä, millaisia vaikutuksia päiväkodin toiminnan jatkamisella, hallitulla  supistamisella tai toiminnan päättämisellä olisi ollut lapsimäärien, palveluverkon,  henkilöstön, talouden ja alueen palveluiden näkökulmasta. Tämän vuoksi ei ole arvioitavissa, perustuiko päätös vaihtoehtojen riittävään vertailuun. 

Päätösaineistossa todetaan, että koko kunnan lapsimäärä vähenee ja että palvelusetelin  osuutta ei ole perusteltua kasvattaa lapsimäärän vähentyessä. Päätösaineistosta ei  kuitenkaan ilmene, miksi palveluverkon sopeuttamista ei ole arvioitu toteutettavaksi  palvelusetelien myöntämiskäytäntöjä tarkistamalla tai ohjaamalla uusia  varhaiskasvatusasiakkaita nykyistä enemmän kunnallisiin yksiköihin ennen kokonaisen  kunnallisen päiväkodin lakkauttamista. Tällaisen vaihtoehdon vaikutuksia ei ole arvioitu eikä verrattu Heinijärven päiväkodin toiminnan päättämiseen. 

 

Jo alkuperäisessä käsittelyssä 9.9.2026 lautakunnalle esitettiin asian palauttamista  valmisteluun muun muassa vaihtoehtotarkastelun, päätöskriteerien ja taloudellisten  vaikutusten täydentämiseksi. Sama palautusesitys tehtiin myös asian uudelleenkäsittelyn  yhteydessä 7.10.2026. Molemmilla kerroilla lautakunnan tietoon tuotiin tarve täydentää  päätöksen perusteena olevia selvityksiä ennen lopullisen ratkaisun tekemistä. Asian  uudelleenkäsittelyn yhteydessä esitettiin myös vaihtoehtoa, jossa päiväkodin toimintaa  jatkettaisiin toistaiseksi ja asia arvioitaisiin uudelleen myöhemmin. Päätösaineistosta ei  kuitenkaan ilmene, että tämän vaihtoehdon vaikutuksia olisi arvioitu päätöksenteon tueksi.  Asia ratkaistiin tästä huolimatta ilman, että palautusesityksessä pyydettyjä lisäselvityksiä  laadittiin päätösaineiston perusteella arvioitavalla tavalla. Myöhemmissä tietopyynnöissä ja  oikaisuvaatimuksissa on noussut esiin samoja kysymyksiä, joihin päätösaineistosta ei  edelleenkään ilmene yksiselitteisiä vastauksia. Tämä tukee käsitystä siitä, että vaihtoehtojen arviointi sekä päätöksen keskeisten perustelujen selvittäminen ovat jääneet puutteellisiksi. 

 

7.  Koulun, esiopetuksen ja päiväkodin kokonaisuuden vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi 

 

Päätösaineistosta ei ilmene riittävän selkeästi, miten alueella edelleen toimivan Heinijärven koulun säilyminen on huomioitu päiväkotia koskevassa päätöksenteossa. Päiväkoti ja koulu  muodostavat alueella toiminnallisen kokonaisuuden, mutta aineistossa ei ole arvioitu: 

  • miten koulun säilyminen vaikuttaa päiväkodin lakkauttamisen perusteisiin, 
  • mitä vaikutuksia päiväkodin lakkauttamisella on koulun toimintaedellytyksiin, 
  • miten esiopetuksen järjestäminen alueella toteutetaan päiväkodin toiminnan päättymisen jälkeen, 
  • miten ratkaisu suhteutuu alueen palveluverkon kokonaisuuteen, 
  • mitä kiinteistö- ja tukipalveluvaikutuksia syntyy tilanteessa, jossa koulutoiminta alueella jatkuu. 

 

Päätösaineistosta ei ilmene, miten ratkaisu turvaa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja  koulupolun jatkuvuuden sekä palvelujen saavutettavuuden Heinijärven alueella pitkällä  aikavälillä. Erityisesti aineistosta ei ilmene, onko arvioitu päiväkodin lakkauttamisen vaikutuksia Heinijärven koulun tulevaan oppilaspohjaan, alueen palvelukokonaisuuden  vetovoimaan tai palveluiden pitkän aikavälin kehitykseen. Myöskään esiopetuksen tulevaa  järjestämistapaa ei ole kuvattu. Koska esiopetus on lakisääteistä ja siihen osallistuu  käytännössä koko ikäluokka, on sen tuleva järjestämistapa olennainen osa päätöksen  vaikutusten arviointia. Aineistosta ei ilmene, järjestetäänkö esiopetus jatkossa alueella vai  muualla eikä sitä, aiheutuuko ratkaisusta kunnalle uusia kuljetusjärjestelyjä tai  kuljetuskustannuksia. Tämän vuoksi päätöksen kokonaisvaikutuksia ei ole mahdollista  arvioida tältä osin riittävän kattavasti. Näin ollen päätöksentekijöiden ei ole ollut mahdollista arvioida varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun muodostaman palvelukokonaisuuden  tulevaa toimivuutta. 

Vaikka päätösaineistossa on arvioitu lasten ja perheiden arkeen kohdistuvia vaikutuksia, ei  aineistosta ilmene, miten nämä vaikutukset on huomioitu lopullisessa ratkaisussa.  Päätösaineistosta ei myöskään ilmene, miten lapsivaikutusten arvioinnissa tunnistetut  vaikutukset esiopetukseen, koulupolkuun, vertaissuhteisiin ja turvallisuuden tunteeseen on punnittu suhteessa päätöksellä tavoiteltuihin hyötyihin.  

Sivistysjohtaja on valmistelun aikana todennut, että päiväkotia koskevia päätöksiä tarvitaan, koska ne vaikuttavat myös "muuhun toiminnan suunnitteluun laajasti" (Liite: Gmail Pyyntö  Heinijärven päiväkotia koskevan vaikutusarvioinnin päivittämisestä ja valmistelun  täydentämisestä). Samanaikaisesti kunnanvaltuusto on keväällä 2026 päättänyt Heinijärven koulutoiminnan jatkamisesta ja koulukiinteistöä koskevista ratkaisuista. Päätösaineistosta ei  kuitenkaan ilmene, mitä valmistelussa tarkoitetut laajemmat vaikutukset ovat, miten niitä on  arvioitu tai miten päiväkodin lakkauttamisen vaikutukset koulun, esiopetuksen, henkilöstön ja alueen palvelukokonaisuuden kannalta on selvitetty. 

Päätöksen vaikutuksia arvioitaessa ei ole tarkasteltu sitä, miten lähes kaksi vuotta ennen  suunniteltua toteuttamisajankohtaa tehtävä lakkauttamispäätös voi itse vaikuttaa niihin  tekijöihin, joihin päätöksen perusteena käytetyt väestöennusteet osaltaan perustuvat.  Päätösaineistosta ei ilmene, onko arvioitu päätöksen mahdollisia vaikutuksia alueen  vetovoimaan, lapsiperheiden muuttohalukkuuteen tai palveluiden käyttäjämääriin tulevina vuosina. 

Kun valmistelussa on viitattu ratkaisun laajempiin vaikutuksiin kunnan toiminnan  suunnittelussa, jää epäselväksi, onko kyse ollut pelkästään varhaiskasvatuksen toiminnan  järjestämisestä vai myös laajempaan palveluverkkoon vaikuttavasta ratkaisusta.  Päätösaineistossa ei kuitenkaan ole esitetty sellaista palveluverkkotarkastelua, jonka  perusteella päätöksen kokonaisvaikutuksia voitaisiin arvioida. Tämän vuoksi päätöksenteon tietopohja jää tältä osin puutteelliseksi. 

 

8.  Vaikutusten ennakkoarvioinnin ja strategisten vaikutusten huomioimista päätöksenteossa ei ole perusteltu riittävästi 

 

Vaikutusten ennakkoarvioinnissa tunnistetaan useita päiväkodin lakkauttamiseen liittyviä  kielteisiä vaikutuksia. Arvioinnissa todetaan vaikutuksia muun muassa paikallisidentiteettiin, alueen vetovoimaan, yhteisöllisyyteen, lasten hyvinvointiin, vertaissuhteisiin, turvallisuuden  tunteeseen, palvelujen saavutettavuuteen sekä kunnan strategisten tavoitteiden  toteutumiseen. Samalla todetaan, että vaikutuksia elinvoimaan, rakentamiseen ja  muuttoliikkeeseen on vaikea luotettavasti arvioida.   

Vaikutusten arvioinnissa on lisäksi useita kohtia, joissa arvioinnin johtopäätösten ja niille  annetun pisteytyksen välinen yhteys jää epäselväksi. Aineistosta ei ilmene, millä perusteella  tunnistettujen vaikutusten painoarvo on arvioitu tai miten ne ovat vaikuttaneet vaihtoehtojen kokonaisarvioon. Epäselväksi jää, miten lapsen etua koskeva ensisijaisuusperiaate on  huomioitu tilanteessa, jossa vaikutusten ennakkoarvioinnissa on tunnistettu useita lasten  hyvinvointiin, turvallisuuden tunteeseen, vertaissuhteisiin, koulupolkuun ja palveluiden  saavutettavuuteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia. 

Vaikutusten ennakkoarvioinnissa Heinijärven alueen väestökehitystä ja palvelutarvetta  kuvataan paikoin johtopäätöksenomaisesti eikä täysin neutraalina lähtötilanteena.  Esimerkiksi nykytilan kuvauksessa todetaan, että Heinijärven alueen lapsimäärä ei riitä sekä kunnalliseen että yksityiseen yksikköön. Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene, mihin  laskelmaan tai vertailuun tämä johtopäätös perustuu. Samalla lapsimäärän väheneminen  todetaan koko kuntaa koskevaksi ilmiöksi. Tämän vuoksi jää osin epäselväksi, missä määrin vaikutusten ennakkoarvioinnissa on erotettu toisistaan lähtötietojen kuvaaminen ja niistä  tehdyt johtopäätökset. 

Arvioinnissa esimerkiksi katsotaan, ettei päiväkodin toiminnan päättymisellä ole vaikutuksia perheiden arjen sujuvuuteen tai talouteen. Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene, mihin  tämä johtopäätös perustuu, vaikka huomattavan osan nykyisistä käyttäjäperheistä  päivittäiset kulkemismatkat pidentyvät. Vaikutusten arvioinnista ei ilmene, onko näitä  vaikutuksia selvitetty tai miten ne on huomioitu arvioinnissa. 

Vaikutusten ennakkoarvioinnissa tunnistetaan myös vaikutuksia kunnan strategisten  tavoitteiden toteutumiseen. Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene, miten näitä vaikutuksia  on arvioitu suhteessa kunnan voimassa olevaan strategiaan tai valmistelussa olevaan uuteen kuntastrategiaan. Molemmissa korostuvat lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi, sujuva  arki, kylien elinvoimaisuus, yhteisöllisyys sekä kunnan vetovoiman vahvistaminen  lapsiperheiden asuinpaikkana. Päätöksentekijöille ei ole esitetty arviota siitä, miten  Heinijärven päiväkodin lakkauttaminen vaikuttaa näiden tavoitteiden toteutumiseen tai millä  perusteella mahdollisten haitallisten vaikutusten on katsottu olevan hyväksyttäviä suhteessa päätöksellä tavoiteltuihin hyötyihin. 

Samoin arvioinnissa tunnistetaan lasten esiin nostama luonnonläheisyyden ja  metsäympäristön merkitys leikki- ja oppimisympäristönä sekä todetaan lähikoulun ja  päiväkodin olevan tärkeä osa paikallisidentiteettiä ja alueen vetovoimaa. Päätösaineistosta ei kuitenkaan ilmene, miten nämä havainnot on huomioitu vaihtoehtojen pisteytyksessä tai  kokonaisarvioinnissa. Valmistelussa olevassa kuntastrategiassa korostetaan lisäksi luonnon  hyvinvointivaikutusten huomioimista palveluiden suunnittelussa sekä sitä, että luonto näkyy  kaikessa kunnan kehittämisessä. Heinijärven päiväkoti sijaitsee välittömässä metsä- ja  luontoympäristössä, mutta päätösaineistosta ei ilmene, onko tämän toimintaympäristön  vaikutuksia lasten hyvinvointiin, oppimiseen ja arkeen arvioitu tai verrattu niihin  varhaiskasvatusympäristöihin, joihin lapset päätöksen seurauksena ohjautuisivat. Tämän  vuoksi jää epäselväksi, millä perusteella eri toimintaympäristöjen vaikutusten on katsottu  olevan keskenään vertailukelpoisia. 

Päätösaineistosta ei myöskään ilmene, miten tunnistettujen vaikutusten merkitys on arvioitu  tai millä perusteella niiden painoarvo on katsottu vähäiseksi suhteessa päätöksellä  tavoiteltuihin hyötyihin. Erityisesti jää epäselväksi, miksi vaikutusten ennakkoarvioinnissa  tunnistetut kielteiset vaikutukset kunnan strategisten tavoitteiden toteutumiseen eivät vaikuta lopulliseen johtopäätökseen. Arvioinnista ei ilmene, millä perusteella tunnistetut haitalliset  vaikutukset on asetettu keskinäiseen tärkeysjärjestykseen tai miten niitä on punnittu suhteessa päätöksellä tavoiteltuihin hyötyihin. Tämän vuoksi päätöksentekijöiden ei ole ollut  mahdollista arvioida, miten vaikutusten ennakkoarvioinnissa tunnistetut haittavaikutukset on punnittu suhteessa päätöksen perusteluina esitettyihin hyötyihin. 

 

9.  Päätöksen keskeisten perustelujen taustalla olevia laskelmia ei ole yksilöity

Oikaisuvaatimuksen tekijä pyysi julkisuuslain nojalla nähtäväksi päätöksen valmistelussa  käytettyjä asiakirjoja, laskelmia ja selvityksiä, jotka koskivat muun muassa Heinijärven  päiväkodin arvioitua muuttumista yhden ryhmän yksiköksi, päätöksessä käytetyn 10 lapsen ikäluokkarajan perusteita, palveluverkon arvioidun 3–5 lapsiryhmän vähennystarpeen  kohdentamista sekä päätöksen taloudellisia vaikutuksia. 

Tietopyyntövastauksessa (Liite: Vastaus tietopyyntöihin eml.) ei toimitettu erillisiä laskelmia  eikä yksilöity niitä asiakirjoja, joihin päätöksen keskeiset johtopäätökset perustuvat.  Vastauksessa viitattiin pääosin vaikutusten ennakkoarviointiin sekä todettiin, että osa  pyydetyistä tiedoista olisi tuotettava erikseen pyynnön mukaisesti. Näin ollen jää epäselväksi, onko päätöksen keskeisten johtopäätösten taustalla ollut erillisiä dokumentoituja laskelmia  tai selvityksiä vai perustuuko arviointi pääosin vaikutusten ennakkoarvioinnissa esitettyihin  yleisiin arvioihin. 

Päätösaineiston sekä tietopyyntövastauksen perusteella ei ole mahdollista arvioida, millä  konkreettisella aineistolla on päädytty johtopäätöksiin yhden ryhmän päiväkodista, 10 lapsen ikäluokkarajasta, palveluverkon ryhmävähennysten kohdentamisesta tai päätöksen  taloudellisista vaikutuksista. Tämän vuoksi päätöksen perustana olevan selvityksen  riittävyyttä ei voida arvioida asianmukaisesti. 

 

10. Päätöksen perustelujen muuttuminen ja kuulemismenettelyn riittävyys

Kuntalaisille järjestetyissä kuulemisissa sekä palveluverkkotarkastelun valmisteluaineistossa Heinijärven päiväkodin toiminnan päättämistä on perusteltu sekä kunnan talouden  vakauttamistarpeella että lapsimäärän vähenemisellä. Lopullisessa päätösehdotuksessa ja  päätöksessä päiväkodin toiminnan päättämistä perustellaan kuitenkin ensisijaisesti  pienenevällä lapsimäärällä. Päätöksen mukaan sivistyslautakunta päättää "pienenevään  lapsimäärään perustuen", että päiväkodin toiminta päättyy 2.6.2028. 

Samanaikaisesti valmisteluaineistossa viitataan edelleen palveluverkon tiivistämiseen,  käyttöasteiden nostamiseen, kiinteistöistä luopumiseen, henkilöstösäästöihin sekä  tarpeeseen vähentää varhaiskasvatuksessa 3–5 lapsiryhmää. Talouden vakauttamistarve,  palveluverkon sopeuttaminen ja säästöjen saavuttaminen ovat olleet näkyvästi esillä asian valmistelussa sekä kuntalaisille esitetyssä aineistossa. Myös asiasta käydyssä julkisessa  keskustelussa ratkaisua on perusteltu taloudellisilla syillä.   

Tästä huolimatta lopullisessa päätöksessä korostuu ensisijaisesti lapsimäärän väheneminen. Päätösaineistosta ei ilmene yksiselitteisesti, mikä merkitys taloudellisilla perusteilla on ollut  lopullisessa päätösharkinnassa tai ovatko taloudelliset vaikutukset edelleen osa ratkaisun  keskeisiä perusteita. Tämän vuoksi jää epäselväksi, mihin tosiasiallisiin perusteisiin  päätösharkinta on lopulta perustunut. 

Kuntalaisten kuulemisen ja osallistumismahdollisuuksien näkökulmasta jää lisäksi  epäselväksi, ovatko kuntalaiset voineet ottaa kantaa juuri niihin perusteisiin, joille lopullinen päätös rakentuu. Mikäli päätöksen painopiste on valmistelun aikana muuttunut  taloudellisista perusteista ensisijaisesti lapsimääräennusteisiin perustuvaksi ratkaisuksi, ei  päätösaineistosta ilmene, miten tämä on huomioitu kuulemismenettelyssä. 

Edellä mainituista syistä päätöksen valmistelun läpinäkyvyydestä sekä kuulemismenettelyn riittävyydestä jää perusteltu epävarmuus. Päätöksentekijöille ja kuntalaisille ei ole esitetty  johdonmukaista ja selkeää kuvaa siitä, mikä merkitys taloudellisilla vaikutuksilla ja toisaalta  palvelutarpeen vähenemisellä on ollut päätöstä tehtäessä. 

 

Vaatimus

 

Edellä esitetyistä syistä päätöksen perustana olleen selvityksen ei voida katsoa antaneen  päätöksentekijöille riittäviä tietoja päätöksen vaikutuksista, perusteista ja vaihtoehdoista. Päätösaineistosta puuttuu useita sellaisia tietoja, jotka ovat olennaisia arvioitaessa  väestöennusteiden luotettavuutta, palvelutarpeen kehitystä, taloudellisia vaikutuksia,  vaihtoehtoisia ratkaisuja sekä päätöksen vaikutuksia Heinijärven alueen  palvelukokonaisuuteen. 

Oikaisuvaatimuksessa esiin tuodut puutteet eivät koske yksittäistä päätöksen osatekijää,  vaan useita päätöksen kannalta keskeisiä perusteita. Väestöennusteiden muodostuminen,  palvelutarpeen arviointi, yhden ryhmän päiväkotia koskeva johtopäätös, palveluverkon  sopeuttamistarpeen kohdentuminen, taloudelliset vaikutukset, vaihtoehtoisten ratkaisujen  vertailu sekä vaikutusten ennakkoarvioinnin ja strategisten vaikutusten huomioon ottaminen jäävät päätösaineiston perusteella osin tai kokonaan arvioimatta. Näin ollen  päätöksentekijöille ei ole muodostunut riittäviä edellytyksiä arvioida päätöksen perusteita  kokonaisuutena. Päätösaineistosta ei ilmene sellaisia perusteita, joiden nojalla edellä  kuvattuja puutteita voitaisiin pitää päätöksen lopputuloksen kannalta merkityksettöminä. 

Tämän vuoksi päätöksen valmistelua on pidettävä puutteellisena, eikä asiaa ole selvitetty  hallintolain edellyttämällä tavalla ennen päätöksentekoa. Päätös tulee kumota ja palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. 

 

Edellä esitetyistä syistä vaadimme, että sivistyslautakunta:

1.  kumoaa päätöksensä § 99 Heinijärven päiväkodin tulevaisuus; 

2.  palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ja päätettäväksi sen jälkeen, kun päätöksen perustana olevat selvitykset on täydennetty; 
3.  täydentää valmistelua erityisesti: 

  • väestöennusteiden laskentamenetelmän, lähtöaineiston, alueellisen rajauksen ja keskeisten oletusten osalta 
  • 10 lapsen ikäluokkarajan perusteiden osalta 
  • yhden ryhmän päiväkotia koskevien laskelmien osalta 
  • palveluverkon ryhmävähennysten kohdentamisen osalta 
  • päätöksen henkilöstö-, kiinteistö- ja tukipalveluvaikutusten euromääräisen arvioinnin osalta 
  • Heinijärven päiväkodin ja alueella edelleen toimivan Heinijärven koulun muodostaman palvelukokonaisuuden vaikutusten arvioinnin osalta 
  • kiinteistösäästöjen toteutumisedellytysten ja niiden laskentaperusteiden osalta, mukaan lukien arvio siitä, miltä kiinteistöiltä säästöjen arvioidaan syntyvän sekä miten koulutoiminnan jatkuminen ja  yhteiskäytössä olevat tilat on huomioitu säästöarvioissa 
  • vaikutusten ennakkoarvioinnin ja strategisten vaikutusten huomioon ottaminen 
  • vaihtoehtoisten ratkaisujen, niiden vaikutusten sekä vaihtoehtojen keskinäisen vertailun osalta 
  • sen selvittämisen osalta, miten lopullisen päätöksen perustelut vastaavat niitä ratkaisuperusteita, joita asian valmistelussa ja  kuulemismenettelyssä on esitetty kuntalaisille 

 

Hämeenkyrössä 26.10.2026

Saara Tuomela, Hämeenkyrö
Arttu Periaho, Hämeenkyrö
Heidi Tuomisto, Hämeenkyrö
Ilkka Tuomisto, Hämeenkyrö
Anna Tiilinen, Hämeenkyrö
Erno Taipale, Hämeenkyrö 

 

Asian valmistelu:

Kuntalain § 137 mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

• se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
• kunnan jäsen

Kuntalain § 138 mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnan oikaisuvaatimusohjeen mukaan oikaisuvaatimus on toimitettava kunnan kirjaamoon. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.  

Käsiteltävä oikaisuvaatimus on saapunut kirjaamoon ajallaan ja oikaisuvaatimuksen tekijät ovat kunnan jäseniä.

 

Oikaisuvaatimus hylätään, koska siinä esitetyt perusteet eivät osoita sivistyslautakunnan päätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä, toimielimen ylittäneen toimivaltansa tai päätöksen olevan muutoinkaan lainvastainen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Levänen, sivistysjohtaja, kimmo.levanen@hameenkyro.fi

Sivistyslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

Tiedoksi

oikaisuvaatimuksen tekijä (yhteyshenkilö), varhaiskasvatuksen johtaja