Kunnanvaltuusto, kokous 8.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Arviointikertomus 2025

HMKDno-2025-481

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.

Hämeenkyrön tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2025 arviointikertomusta kokouksissaan loppuvuoden 2025 ja alkuvuoden 2026 ajan.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta valmistelee loppuun vuoden 2025 arviointikertomuksen, jonka jälkeen hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle erillisessä tilaisuudessa 1.6.2026.

Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025 merkitään tiedoksi.

Päätös

Tarkastuslautakunta valmisteli loppuun vuoden 2025 arviointikertomuksen, jonka jälkeen hyväksyi ja allekirjoitti sen. Arviointikertomus luovutetaan valtuuston puheenjohtajalle erillisessä tilaisuudessa maanantaina 1.6.2026.

Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025 merkitään tiedoksi.

Kuvaus

Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi arviointikertomuksen 2025. Vuoden 2025 arviointikertomus luovutettiin valtuuston puheenjohtaja Tarja Soukolle 1.6.2026.

Päätösehdotus

Valtuusto merkitsee vuoden 2025 arviointikertomuksen tiedokseen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valtuusto piti tauon tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

tarkastuslautakunnan sihteeri Kuusela, lautakunnat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)