Kunnanvaltuusto, kokous 24.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Valtuuston ja muiden toimielinten toimikauden jatkuminen 31.7.2021 saakka

HMKDno-2021-241

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Paloranta, talous- ja hallintojohtaja, tiina.paloranta@hameenkyro.fi

Kuvaus

Laki kuntavaalien siirtämisestä tuli voimaan 29.3.2021. Vaalilain 144 §:ssä säädetystä poiketen vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13. päivä kesäkuuta 2021. Vuoden 2021 kuntavaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi alkaa, poiketen kuntalaissa säädetystä, 1. päivänä elokuuta 2021 ja jatkuu toukokuun 2025 loppuun.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuu heinäkuun 2021 loppuun. Valtuutettu tai muu kuntalain 69 §:ssä tarkoitettu kunnan luottamushenkilö voi niin halutessaan erota toimestaan kesäkuun 2021 alusta lukien valtuuston toimikauden jatkumisen perusteella. Tällöin varavaltuutettu kutsutaan valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö. Valtuutetun toimesta tai muusta kunnan luottamustoimesta erottamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai luottamushenkilön valinneelle muulle toimielimelle huhtikuun 2021 loppuun mennessä. Kukaan luottamushenkilöistä ei ilmoittanut erostaan määräajassa. 

Luottamustoimesta voi erota kuntalain säännösten mukaisesti myös pätevästä syystä (Kuntalaki 70 §).

Valtuuston toimikauden jatkaminen merkitsee myös sitä, että valtuuston toimikautta vastaavaksi toimikaudeksi valittujen kunnan muiden toimielinten jäsenten ja luottamushenkilöiden toimikausi jatkuu vuoden 2021 heinäkuun loppuun ja edelleen siihen saakka, kunnes heidän tilalleen on valittu uudet luottamushenkilöt elokuun 2021 valtuuston kokouksessa.

Kuntalain 69 §:n mukaan kunnan luottamushenkilöitä ovat valtuutetut ja varavaltuutetut, kunnan toimielimiin valitut jäsenet, kunnan kuntayhtymän toimielimiin valitsemat jäsenet sekä muut kunnan luottamustoimiin valitut henkilöt.  

Päätösehdotus

Esittelijä

Antero Alenius, kunnanjohtaja, antero.alenius@hameenkyro.fi

Hallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden toimikauden jatkumisen heinäkuun 2021 loppuun ja edelleen siihen saakka, kunnes heidän tilalleen on valittu uudet luottamushenkilöt elokuun 2021 valtuuston kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Kuvaus

Hallitus 17.5.2021, 116 §.

Päätösehdotus

Hallitus esittää valtuustolle,​ että se merkitsee tiedokseen valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden toimikauden jatkumisen heinäkuun 2021 loppuun ja edelleen siihen saakka,​ kunnes heidän tilalleen on valittu uudet luottamushenkilöt elokuun 2021 valtuuston kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

lautakunnat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

- vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
- virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)