Valmistelija
Anna-Maria Niilo-Rämä, kaavasuunnittelija, anna-maria.niilo-rama@hameenkyro.fi
Kuvaus
Kyröskosken viheralueiden asemakaavamuutos on tullut vireille syksyllä 2024. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 25.9.-28.10.2024, jolloin siitä saatiin viisi lausuntoa ja kaksi mielipidettä. Mielipiteissä vastustettiin kaava-alueella 3 asuinkiinteistön laajentamista ja ulkoilureitin poistamista. Hallitus päätti kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta 10.3.2025 § 50. Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.3.-28.4.2025, jolloin siitä saatiin viisi lausuntoa, mielipiteitä ei jätetty. Lausunnot saatiin Pirkanmaan ELY-keskukselta, Pirkanmaan Maakuntamuseolta, Hämeenkyrön kunnan hyvinvointijaostolta, Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitokselta sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukesilta). Pirkanmaan liitolla, Hämeenkyrön kunnan elinympäristölautakunnalla tai sivistyslautakunnalla ei ollut lausuttavaa kaavaluonnoksesta. Palaute ja niihin laaditut vastineet on esitetty liitteissä 8 ja 9.
Kaavaehdotus säilyi pääpiirteiltään luonnoksen kaltaisena. Maisemallisten arvojen huomioimiseksi kaavaan lisättiin yleismääräys: Alueen viherrakentaminen tulee sopeuttaa alueen perinteiseen ilmeeseen ja maisemaan. Kaava-alueen 1 puisto nimettiin Selvaaginpuistoksi ja kaava-alueen 2 puisto Opetuspuistoksi. Kaava-alueen 3 istutettava alueen osa poistettiin rakennuspaikan liittymän yhteydestä ja lisättiin isompi istutettava alueen osa rakennuspaikan takaosaan. Tämän muutoksen tarkoituksena on huomioida omakotialueen maisemanhoito paremmin.
Asemakaavamuutos koskee kolmea erillistä aluetta.
Alue 1 sijaitsee Kaartotiellä ja koskee kunnan kiinteistöjä Jaakonmaa 108-411-1-131 ja Tienpohja 108-411-22-0 sekä yksityistä kiinteistöä Kulma 108-411-16-7, jotka muodostavat rakentumattoman erillispientalojen AO-tontin. Kaava-alueen pinta-ala on noin 0,14 hehtaaria ja asemakaavamuutoksella alue osoitetaan puistoalueeksi VP.
Alue 2 sijaitsee päiväkodin ja koulun läheisyydessä Alasentiellä ja koskee kunnan kiinteistöjä Keskinen 108-408-3-145, Notkola 108-408-3-146 sekä osaa yksityisestä kiinteistöstä Kosken-Alanen 108-408-7-54. Keskinen ja Notkola ovat rakentumattomia AO-tontteja ja Kosken-Alasen osa puistoaluetta. Kaava-alueen pinta-ala on noin 0,38 hehtaaria. Asemakaavamuutoksella AO-tontit osoitetaan puistoalueeksi VP ja entinen puistoalue jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi katualueeksi pp niiden nykyisen käytön mukaisesti.
Alue 3 sijaitsee Eteläntien itäpäässä ja koskee yksityistä kiinteistöä Toivola 108-436-6-153 sekä osaa kunnan kiinteistöstä Jokirinne 108-436-6-12. Kaava-alueen pinta-ala on 0,26 hehtaaria. Asemakaavamuutoksella laajennetaan erillispientalojen korttelialuetta AO yhden rakennuspaikan osalta ja muu alue osoitetaan lähivirkistysalueeksi VL. Rakennuspaikan laajentaminen katkaisee voimassa olevan kaavan mukaisen rakentamattoman virkistysyhteyden. Kaavamuutoksesta aloitteen on tehnyt yksityinen maanomistaja.
Asemakaavaehdotus 27.5.2025 sekä valmisteluaineisto on toimitettu kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Kaavan laatijana on Nosto Consulting Oy. Kaavoituspäällikkö Leena Lahtinen esittelee kaavaehdotuksen kokouksessa.
Hallintosäännön 94 § mukaisesti hallituksen vastuulle kuuluu kaavoitus.